Riista-alan kollega totesi joskus: ”Alan ammattilaisen pitää tietää paljon, mutta osata vielä enemmän.” Kommentissa on paljonkin viisautta. Kentällä, suorassa kontaktissa luonnon kanssa, käytännöllisten kädentaitojen merkitys on suuri. Pitää olla osaamista monesta.
Kokonaisuuden hallintaa helpottaa, jos on riittävä määrä tietoa, joka tukee tekeillä olevaa asiaa. Työssään pärjäävä ja työtään itsenäisesti kehittämään pystyvä ammattihenkilö tarvitsee taidon ja tiedon.
Toinen yhtä mieliinpainuva kommentti kollegalta oli: ”Kukaan ei voi tietää metsästyksestä kaikkea.” Tämän kyllä voi allekirjoittaa, ja tekisi mieli lisätä: ”Eikä kyllä voi täysin osatakaan kaikkea.” Ilahtuen voi huomata, että voiko mielenkiintoisempaa alaa ollakaan? Aina voi kartuttaa käytännön taitojaan tai tiedollista osaamistaan.
Riista-alan opiskelija
Usein opintoihin hakeutuvat kyselevät millaiseen opiskelijaryhmään he ovat hakemassa. Millainen on riista-alan opiskelija? Yleispätevä vastaus on: metsästyksestä kiinnostunut nainen tai mies. Ikähaitari on hulppea, 16–60 vuotta.
Ammattien kirjo on vielä laajempi. Moni opiskelija on hakiessaan epäillyt, tukeeko aiempi ammatti riista-alan opintoja, ja on saanut huomata, että osaamisestaan on huomattavaa hyötyä sekä opinnoissa että myöhemmin alan töissä.
Opiskelijaryhmien monenkirjavuus ei ole haitta vaan vahvuus. Aina löytyy ryhmästä joku, joka osaa täsmälleen oikeat asiat. Ryhmässä toimiminen on antoisaa, ja se antaa monipuolista näkemystä niin elämästä kuin erityisesti metsästyksestä.
Nettitehtävillä on aikansa ja paikkansa, mutta on vaikea kuvitella tiedon muuttuvan taidoksi ilman käytännön työskentelyä.
Työllistymismahdollisuudet
Missä työtehtävissä opiskelleet toimivat? Ammattiriistanhoitajia on maassamme varsin rajallinen määrä ja kaupallisten jahtien järjestäminen on keskittynyt syksyyn, joten kysymys on hyvä. Koulutuksen pitää olla sellaista, että opiskelijalla on valmiuksia toimia muissakin luontoon ja ympäristöön liittyvissä töissä.
Aiemmat opiskelijat muun muassa toimivat itsenäisinä yrittäjinä opastuksessa, myyvät aseita ja erätarvikkeita, toimivat asiantuntijatehtävissä, työskentelevät ammattiriistanhoitajina, metsästävät asiakkaiden kanssa eri puolilla maailmaa matkanjärjestäjinä, jatko-opiskelevat saatuaan alalle lähtöpotkun, ovat perustaneet riistatilan tai tekevät alan töitä osan vuodesta muun ammatin lisänä. Tämän lisäksi löytyy koko joukko nokkelia tapoja hyöyntää osaamistaan erilaisissa yhteyksissä.
Työllistyä voi muun muassa ammattiriistanhoitajasta asiantuntijatehtäviin ja matkanjärjestäjästä erätarvikemyyjään.
Opiskeluaikana muodostunut ammatillinen yhteistyöverkosto on hyvin tiivis. Opitaan tuntemaan alan tekijät ja toimijat, tiedetään mistä löytyy nopeasti lisätyövoimaa, keneltä kannattaa ostaa mitäkin tuotteita ja palveluja. Kun opiskelijat työelämän harjoitteissaan kohtaavat aiemmin riistalinjalla opiskelleita, yhteinen tapa toimia löytyy nopeasti. Puhutaan kirjaimellisesti samaa kieltä. Siitä onkin pitkällä tähtäimellä huomattavaa hyötyä sekä työllistymisessä että yrittäjien yhteistyössä.
Henkilökohtaista opiskelua
Nykyaikaisen opiskelun avain on henkilökohtaistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aiempi osaaminen selvitetään ja sen perusteella suunnitellaan, mitä osaamista tarvitaan lisää ja miten se on järkevästi hankittavissa. Tällä saadaan aikaan opiskelijalähtöinen tapa toimia – ketään ei vain ”työnnetä putkesta läpi.” Tämä näkyy esimerkiksi työssäoppimispaikkojen (sanottiin ennen harjoitteluksi) suunnittelussa ja hakemisessa.
Opiskelijoiden oma visio ja henkilökohtaiset ammatilliset tarpeet avaavat mielenkiintoisia uria. Niin kotimaassa kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tsekin tasavallassa, Saksassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa on ammatillisesti hyviä kohteita, muutamia mainitakseni.
Melkein jokaisella alkaneella riistalinjalla on avattu uusia uria niin kotimaan kuin kaukomaiden työmarkkinoilla, joten se auttaa kyllä pitämään myös opettajien maailman avarana.
Yksi tavallinen päivä
Koulun oppitunneilta ei välttämättä aina saa aikaan kovin vauhdikasta kertomusta. Sopinee kuitenkin kertoa yhdestä päivästä Ruukin riistalinjalla opettajan näkökulmasta:
Koira haukkuu kiivaasti. Haukku siirtyy välillä ja tasoittuu lopuksi seisontahaukuksi. Puhelimesta näkyy viesti, että passitus on valmiina. Seison opiskelijan kanssa polulla hyvän matkaa haukusta. Tuuli on vakaa ja meille eduksi. Karhuja on kiintiössä kaatamatta, ja tutun koiran haukun laatu saa minut kuiskaamaan:
– Ei ole hirvihaukku. Nyt on sinun vuorosi yrittää haukulle. Ota rauhassa ja ole tarkkana.
Opiskelija nyökkää, tarkistaa kiväärinsä ja lähtee haukulle. Ei kuulu risun rapsetta, ei oksan katkeamista. Odotan hetken ja lataan oman kiväärini. Aikaa kuluu sen verran, että tiainen ehtii käydä kaksi kertaa oksaltaan kurkistamassa, miksi odotan hiljaa paikallaan.
Haukku katkeaa, kuuluu koiran kiljahduksia ja alkaa uusi rähinä vähän siirtyneenä.
Opiskelija viestii, että haukussa on ahma. Välitän tiedon passeihin ja otamme koiran kiinni. Opiskelija oli päässyt näkemään, kuinka ahma käytti ”pissaa päälle ja vaihda toiseen puuhun” -taktiikkaa koiraan. Pistävä virtsan haju leijuu autossa, kun ikkunat auki ajelemme toiseen paikkaan. Ahma saa jäädä askartelemaan, mitä ahman kuuluu.
Opiskelija nyökkää, tarkistaa kiväärinsä ja lähtee haukulle.
Päivä on jo pitkällä, kun kuuntelemme uudestaan norjalaisen haukkua ja asettelemme passeja. Nyt lähtee toinen nuori haukulle. Tunnen maaston ennestään, ja tutkasta katsottuna tilanne on päällä hyvän metsäkoneuran vieressä. Tuuli on suotuisa ja passit valmiina. Koira puhelee tasaisesti. Menee hyvä tovi.
Terävä laukaus leikkaa ilmaa. Haukku katkeaa kuin kirveen silmään.
– Sonni nurin, kuuluu rauhallinen ääni puhelimessa.
– Onnittelut kaatajalle!
Opiskelijan ampuma hirvi on iso, ja komeat ovat sarvetkin. Paikka on kerrankin oikein hyvä, ja saamme mönkijän kaadolle ilman monimutkaista kikkailua. Sitä ennen on tavallista hirvenmetsästykseen liittyvää puukkoaskaretta tavallinen määrä. Ehkäpä aamullinen ahma saa ampumapaikalle jäävistä suolista oman osansa.
Ilta on jo pitkällä, kun lahtivajan ovi loksahtaa lukkoon. Viisi hirveä antoi metsä tänään: kolme opiskelijoiden ja kaksi jahti-isäntien ampumia. Väsynyt, verellä tahrattu ja huomattavasti metsästysjulkaisujen mainoskuvien mannekiineja karumman näköinen osasto katsoo kysyvästi minua.
– Tällaista se on koulussa. Eiköhän lähetä saunan lämmitykseen?
Mitä mukaan opintoihin
Riistalinjalle tarvittavien opiskelutarvikkeiden luettelo on joskus jostain syystä herättänyt hilpeyttä hakijoissa. Mukaan otettavaa ovat haulikot, kiväärit, metsästyskoirat, puukot, kirveet ja koko joukko erävarusteita. Joillakin ei välttämättä ole ollut kaikkia niitä tullessaan, mutta mitä varmimmin opiskelut päättäessään kyllä. Ammatti kuin ammatti vaatii työkalunsa.
Kynää ja paperia toki tarvitaan edelleen, mutta suurelta osalta materiaalit ovat nykyään jo verkossa, joten niitä voi tarvittaessa kertailla myös myöhemmin. Metsästys on tekniikan alalla muutenkin melkoinen edelläkävijä, vaikka joku toista voi väittää. Vanhatkin konkarit oppivat ensimmäisten joukossa älypuhelimet GPS-koiratutkien myötä. Tuli todistettua, että vanhakin koira oppii istumaan, jos on motivaatiota.
