Euroopanmajava (Castor fiber) metsästettiin aikanaan Suomesta sukupuuttoon säätelemättömän pyynnin ja arvossaan olleiden turkisten sekä lääkeaineena käytetyn hausteen vuoksi. Nykyisin Amerikasta tuotujen eläinten tiedetään olevan kanadanmajavia (Castor canadensis). Lajeilla on eri kromosomimäärät, eivätkä ne voi lisääntyä keskenään. Lajeilla on eroavaisuuksia kallossa ja hännän muodossa.
Euroopanmajavan esiintymisalue on pitkälti Satakunnan ja Pohjanmaan alueella sekä Itä-Lapissa. Kanadanmajavaa tavataan muualla Suomessa pohjoisinta Lappia ja Lounais-Suomea lukuun ottamatta. Lajit törmäävät Tampereen ja Seinäjoen välisellä vyöhykkeellä.
Euroopanmajavan metsästystä säädellään pyyntiluvin, kanadanmajava on lupavapaa.
Majavan vuosi
Majavat luottavat veden turvaan, mutta maalla ne ovat haavoittuvaisia. Loppusyksyllä ne keräävät talvivarastoksi pesän edustalle veden alle ruokalautan kaatamiensa puiden oksista. Tällöin ne viettävät normaalia enemmän aikaa maalla ja altistuvat suurpetojen saalistukselle. Syksy olisi majavan metsästykselle otollista aikaa, mutta suojaava pitkä pimeys ja muiden lajien metsästyssesonki vähentävät kiinnostusta majavaa kohtaan.
Majavan talvi kuluu pitkälti pesän ja ruokalautan väliä sukeltaessa ja jäiden lähtöä odotellessa. Tarvittaessa majava saa porattua jäähän reiän ja paksunkaan lumen estämättä se joskus täydentää ruokakaappiaan kesken talven. Tätä jäävät todistamaan normaalia korkeammat kannot ja lastut hangen päällä. Käytännössä majava puuhastelee pesän, ruokalautan ja padon äärellä niin pitkään, kun vesi on auki.
Keväällä avautuvat joet ja lampien reunat saavat majavat liikkeelle. Ruokalautan oksaa tullaan usein pesän sijasta mutustamaan jään reunalle heti ensimmäisestä avautuvasta avannosta.
Kun jäät lähtevät kokonaan, mieluisin ruokapaikka on veden ympäröimä lämpäre, jolle majavan on turvallista nousta hakemaansa ravintoa syömään. Kirkkaaksi kalutut haavan ja koivun kapulat syöntipaikan äärellä kertovat majavien läsnäolosta.
Majava merkitsee asuinkulmansa myös kasaamalla pienen läjän märkää maata ja kariketta vesistön reunalle. Se ruiskauttaa läjään anaalirauhasistaan hajumerkin. Tuoksun haistaa ihmisnenälläkin.
Majavat ovat paikkauskollisia ja puolustavat aggressiivisesti asuinsijojaan muilta paikalle eksyneiltä yksilöiltä koko sulan kauden. Paksumman puun kuorta ne syövät pääasiassa vain lehtien lähdöstä uuteen kasvukauteen, jolloin parempaa ravintoa ei ole tarjolla.
Kun vihreää alkaa taas näkyä, majava siirtyy syömään ohuempia tuoreita latvaosia lehtineen ja vehreitä maa- ja vesikasveja. Näitä se käyttää käytännössä koko kesän. Syysmajavan liha on tuoreen kesäravinnon ansiosta yleensä kevätmajavan lihaa maukkaampaa. Kevätmajan lihassa on puukuoridieetistä johtuva voimakas maku.
Poikaset syntyvät pian metsästyskauden loputtua alkukesästä, jolloin pesää asuttaa usein myös edelliskesän poikaset, vaikka syksyyn mennessä saman vuotinenkin yksilö pärjää jo omillaan. Syksyllä vanhempi jälkikasvu hakee omat paikkansa.
Läiskäytys kertoo vaarasta
Majavan pesä rakentuu syönnöskapuloista ja maasta. Usein se rakennetaan maan sisällä olevan pesän päälle. Kekopesä on helposti tunnistettavissa. Maapesä on sen sijaan vaikeammin havaittava, mutta vedessä mahdollisesti näkyvä ruokalautta ei ole kovin kaukana pesästä. Sisäänmenokolo on veden alla ja pesäkammio vesirajan yläpuolella, joten jonkin verran maata täytyy pesän kohdalla aina olla.
Pato nostaa vettä ja padon vuotaessa majava tulee sitä yleensä heti seuraavana iltana tai yönä paikkaamaan. Se tuo keppejä ja ruoppaa maata patoon.
Kotivetensä reunoille majava kaivaa tunneleita ja oikoreittejä. Niinpä majava voi vaaran uhatessa kadota koloon ja ilmestyä maakannaksen toiselle puolelle.
Tyynenä hetkenä majavan sukelluksen voi nähdä varsinkin matalassa tai kapeassa uomassa sen aiheuttamasta etenevästä puskurimaisesta aallonkohoumasta tai veden vellomisesta. Ilmaa pidättelevästä turkista pääsee myös pieniä kuplia ja etenevä kuplajono kertoo majavan sijainnista, olkoonkin, että sukeltaja on muutaman metrin pintautuvaa kuplaa edellä.
Yleisessä tiedossa on majavan tapa läiskäyttää paetessaan häntää hätäisellä ja nopealla mojauksella ja hieman etäämmällä läiskäysten sarjalla, jolla se kertoo muillekin vaarasta. Sillä on kuitenkin erilaisia läiskäytyksiä. Pehmeämpiä läiskäyksiä se käyttää tiedottamiseen ja esimerkiksi sorsien pelotteluun. Muut majavat vaikuttavat tunnistavan läiskäytyksien eron, sillä ne katoavat vain hätäläiskäyksestä.
Majavalle tunnusomaista on uida pää ja osa selkää pinnalla muun vartalon ollessa vedessä. Tästä syntyy tunnusomainen V-muotoinen etenevä aaltokuvio tyynelle pinnalle. Saukon uinti voi näyttää samalta, mutta sen häntä heilahtelee hieman perässä ja välittömästi kroppaa seuraava epäsäännöllinen liike voi paljastaa uimarin saukoksi.
Euroopanmajavan häntä on kärkeä kohden kiilamaisesti kapeneva ja muutenkin kapeahkon mallinen. Kanadanmajavan häntä on leveähkö ja kärki pyöreä.
Majavaa on aikoinaan pyydetty haluttujen nahkojen lisäksi hausteen eli castoreumin takia.
Hauste on majavan anaalirauhasista saatavaa, voimakashajuista eritettä, jota käytettiin muun muassa potenssin kohottamiseen, päänsärkyyn, epilepsiaan sekä muihin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Usko parantaviin ainesosiin ei ollut aivan perätön, sillä erite sisältää salisyylihappoa, jonka johdannainen esimerkiksi aspiriinikin on.
Majava merkitsee hausteella reviirinsä rajat.
Lähde: Jahtimedia.fi
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Jahti-lehdessä 02/2025. Metsästäjäliiton jäsenenä saat tuoreen Jahdin jäsenetuna suoraan kotiisi kannettuna. Voit myös tilata lehden ilman jäsenyyttä.
