Rauhallinen ja tilava paikka pöntölle sekä kookas pönttö auttavat sameiden vesien kanssa taistelevaa lajia. Metsästäjäliitto tekee yhteistyötä lintujärjestöjen kanssa säilyttääkseen vaarantuneet vesilintulajit. Oletus on, että isokoskeloa ei varsinaisesti metsästetä vaan sitä tulee saaliiksi muun vesilintujahdin ohessa. Kannan säilyvyyden vuoksi isokoskelon kohdalla kannattaa olla valikoiva.
Riistavesilinnuilla ei viimeaikaisten tietojen mukaan mene kovin hyvin. Metsästäjäliitto onkin lisännyt yhteistyötä lintujärjestöjen kanssa. Hyvänä esimerkkinä tästä on syksyisin vesilintujahdin aikoihin laadittu yhteinen kannanotto. Järjestöt ovat muun muassa suositelleet, että metsästys kohdistuisi lajeihin, joiden kannankehitys on pitkällä aikavälillä suotuisa, ja että uhanalaisia riistasorsia ei tulisi metsästää.
Näistä yksi on vaarantunut isokoskelo (Mergus merganser), jonka auttamisessa metsästäjät voisivat näyttää osaamistaan. Mitä vähemmän lintuharrastajilla on tarkkailtavaa, sitä vähemmän metsästäjillä on metsästettävää.
Isokoskelo suosii kookkaita pönttöjä
Isokoskeloa metsästetään vuosittain noin 3 200 yksilöä (keskiarvo 2009–2014 saaliista LUKEn tilastoista). Isokoskelon metsästysaika on syyskuun alusta vuoden loppuun. Suomessa pesii arvioilta noin 20 000–30 000 isokoskeloparia. Isokoskeloa metsästettäneen kuitenkin vähän, ja se onkin muun metsästyksen yhteydessä saatava sivusaalis.
Vesien samentuminen osasyynä
Birdlifen Suomi ry:n suojelujohtaja Teemu Lehtiniemen mukaan isokoskelon taantumisen taustalla lienee vesien samentuminen. Isokoskelo kalastaa näkönsä perusteella. Myös pesimäpaikoista on pulaa, ja esimerkiksi Liettuassa kanta on saatu nousuun linnunpönttöihin kohdistuneessa erikoiskampanjassa. Suomessa erityisesti rannikkoalueilla ja pohjoisessa pönttöjä tarvittaisiin lisää vanhojen, jo kelvottomiksi menneiden tilalle.
Lehtiniemen mukaan pöntöt ovat hyvä ja pitkäikäinen investointi rikastuttamaan omien lähivesien isokoskelokantaa.
– Pönttö kestää vuosikymmeniä ja niiden käyttöikä kasvaa, jos vanha pesämoska poistetaan ennen kevättä. Se antaa mökkirantaan vuosikausiksi seurattavaa!
Rauhallinen paikka pöntölle
Pöntöt asetetaan lähelle rantaviivaa, rauhalliseen paikkaan. Sitä varten kannattaakin mennä vesille ja katsoa sieltä päin pöntön asettamiselle oikeat puut. Toisin kuin telkän pöntössä, isokoskelon pöntön vieressä on hyvä olla vapaata tilaa koukkausta varten.
Lehtiniemen mukaan pönttöä ei tarvitse kiikuttaa puun latvaan.
– Kolme metriä on hyvä korkeus, hän opastaa.
Ripustamiseen kannattaa varata kaveri, sillä painavan pöntön nostaminen tikkailla käy työstä. Kevättalvi on tähän hyvä aikaa.
Yhdellä paikalla voi olla paljonkin pönttöjä. Vuosien varrella asukkeja voi olla runsaasti, ja on hyvä muistaa, että isokoskelon pönttö kelpaa hyvin myös telkälle. Lehtiniemen mukaan pönttö voi olla lauta- tai vaneripönttö, mutta höyläämätöntä materiaalia käytettäessä pöntön sisäpinta tulee karhentaa, jotta poikaset pääsevät kiipeämään pöntöstä ulos.
Isokoskelon munia ravinnoksi
Isokoskelon munia on kerätty aiemmin ravinnoksi. Tätä varten rakennettiin niin sanottuja munituspönttöjä. Mikäli puuhun kaiverrettiin kolo pesimistä varten, kutsuttiin tätä liukuksi. Nämä tehtiin monesti keväisten kalapaikkojen läheisyyteen, ja munat haettiin kalastamassa käydessä. Mikäli rakennettiin erityinen, nykyisen pöntön mallinen pesä, kutsuttiin tätä uumeneksi. Sen etu oli, että se voitiin tuoda lähemmäksi asumuksia.
Tällainen munitustoiminta oli yleistä vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Sotien aikaan isokoskelon kanta laski hurjasti kevätmetsästyksestä johtuen, ja ainakin Uudellamaalla Suomen Riistanhoitosäätiö oli mukana työssä etsittäessä sopivaa pönttömallia. Rannikolla tutkimuksen kohteena oli satoja eri pönttöjä.
Jo tuolloin metsästäjät auttoivat isokoskeloa selviytymään ahdingosta, jonka laajuus oli paljon vakavampi kuin nykyaikana. Ei siis päästetä sitä ajautumaan pahemmaksi, täytetään rannat yhdessä isoilla pöntöillä!
Lähteet: Suomen Riista nro:8 s. 86–87 ja Kansantieteellisiä muistiinpanoja Ilomantsin itäkylistä, Pekka Grenquist, s. 49–51.
Monet lajit ovat taantuneet, ja huoli on yhteinen. Ympäristöministeriön tilaaman Uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelman tavoitteena on uhanalaisten lajien tilan parantaminen vuoteen 2020 mennessä ja uhanalaistumiskehityksen pysäyttäminen. Riistakeskuksessa taas on valmisteilla taantuville vesilintulajeille hoito-¬ohjelma, jossa etsitään vastauksia niiden auttamiseen.
Metsästykseen se heijastuu varmasti siten, että verotusta tullaan suunnittelemaan, kuten metsähanhiesimerkki osoittaa: otetaan huomioon muuttoreittien ja talvehtimisalueiden olosuhteet lajeittain ja lajeihin kohdistuva metsästysverotus. Siis muuttoreittiajattelua.
Ministeriön ylitarkastaja Janne Pitkänen kirjoitti Metsästäjä-lehdessä 2/2017, että: -Haluamme edistää koko muuttoreitin kattavaa kannan kehityksen mukaan sopeutuvaa metsästyksen säätelyä taantuvilla lajeilla sen sijaan, että metsästys lopetettaisiin kokonaan.
Tämä tarkoittanee sitä, että kullekin lajille asetettaneen tarkemmat, lajikohtaisesti yksilöidyt metsästyssäädökset syksylle 2017. Erittäin uhanalaiset laitettaneen rauhoitukseen. Todennäköisesti vesilintukauden avaus 20.8. kello 12 kattaa enää vain elinvoimaisimmat lajit, kuten kanadanhanhen, merihanhen rannikolla, sini- ja lapasorsan, tavin ja telkän. Tämä vaatii tulevaisuuden vesilinnustajilta yhä tarkempaa lajitunnistusta. Jos kokee, että vesilintulajit eivät ole ihan hallussa, niin kannattaa aloittaa kertaus jo kesällä!
Metsästäjien kannattaa myös olla omilla alueillaan mukana niissä toimenpiteissä, joilla helpotetaan riistavesilintujen ahdinkoa.
Paino: 1 300–1 900 g
Levinneisyys: Koko maa
Lisääntyminen: 8–11 munaa
Elintavat: Viihtyy karuissa, kirkkaissa vesissä ympäri maata – merenrannikon saaristosta sisävesiin. Saalistaa ravinnokseen kalaa, toisinaan myös sammakkoeläimiä, äyriäisiä ja nilviäisiä.
Lisääntyminen: Huhti-toukokuussa 8–12 munaa puunkoloon, rakennuksen alle, pönttöön tai pensaspesään. Saattaa rosvota myös muilta naarailta lisää poikasia.
Muutto: Koiraat koontuvat sulkimaan rannikolle touko-kesäkuussa, naaraat poikasineen loppusyksystä. Talvehtii Etelä-Ruotsissa tai Tanskan salmissa. Jos pakkaset eivät kiristy liian koviksi, ne saattavat pysytellä koko talven Suomen lounaisrannikon tuntumassa.
Isokoskelo naaras
Isokoskelo uros
