Sorsat ovat lähisukulaisia toistensa kanssa, joten ne kykenevät risteytymään keskenään. Jokaisella sorsalajilla on silti lajikohtaisia tapoja ja piirteitä, jotka toimivat esteinä risteytymiselle. Joskus raja-aidat kaatuvat siitä huolimatta. Tämän seurauksena syntyvissä hybrideissä esiintyy molempien vanhempiensa piirteitä, jonka vuoksi ne eivät ole järin menestyksekkäitä lisääntyjiä.
Sorsien ja muiden vesilintujen risteytymät ovat yliopistonlehtori Veli-Matti Väänäsen mukaan kuitenkin varsin epätavallisia.
– Harvoin niitä näkee. Puolisukeltajasorsista olen nähnyt tavin ja sinisorsan risteymiä, haapanan ja sinisorsan risteymän sekä jouhi- ja sinisorsan risteymän. Erilaisuudesta huolimatta näkemäni risteymätavi oli sinisorsanaaraan kanssa aika onnellisen näköinen, naurahtaa vesilintuihin ja niiden elinolosuhteisiin perehtynyt Väänänen Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolta.
Hanhilla on hänen mukaansa sorsalintuja enemmän risteymiä, ja valkoposkihanhen ja kanadanhanhen hybridejä näkee usein.
Kaikkien lajien ei kuitenkaan ole mahdollista risteytyä keskenään. Yleensä hybridit syntyvät alalajien kesken.
– Puolisukeltajat risteytyvät toistensa kanssa, sukeltajat keskenään ja hanhet keskenään. Myös pienin ja isoin laji puolisukeltajista pystyvät risteytymään. Alalajit ovat hyvin läheisiä lajeja ja pystynevät lisääntymään eteenpäinkin, Väänänen toteaa.
Korea hybridi vai iäkäs naaras?
– Linnuilla on erilaisia seksuaaliornamentteja, joilla liehitellä naaraita. Jokaisella puolisukeltajasorsalla on eri kuvioita ja värejä siivissä sekä erilaisia ääniä, jotka houkuttelevat oman lajin naaraita, mutta jostain syystä myös muita naaraita. Aika satunnaista se kuitenkin on. Yleensä olosuhteilla on merkitystä, jotta risteymiä pääsee syntymään, Väänänen huomauttaa.
– Niitä näkee monesti kaupungeissa ja lähinnä Helsingin seudulla, jossa talvehtijoita on paljon ja samoin lintuharrastajia, joten havaintojakin tehdään eteläisessä Suomessa enemmän kuin muualla, hän perustelee.
Koreiden koiraiden joukosta näitä oudoilta näyttäviä hybridejä on helpompi havaita, sillä lajeille tunnusomaiset värit ja kuviot ovat niillä selkeämpiä ja erottuvampia kuin vaatimattomamman värisillä naarailla.
– Esimerkiksi tavin ja sinisorsan risteymä voi olla aika hämmentävän näköinen, Väänänen kuvailee.
Toisinaan naarailla voi esiintyä kummankin sukupuolen ominaisuuksia samassa yksilössä, jolloin niitä voi erheellisesti luulla hybrideiksi.
– Tällöin kyseessä ovat interseksuaaliset iäkkäämmät naaraat, jotka saavat kohonneen testosteronitason myötä vanhetessaan koirasmaisia piirteitä ja näyttävät helposti risteymiltä. Esimerkiksi Helsingissä sorsat saavat aika rauhassa elää vanhoiksi, sillä niitä ei juuri mikään uhkaa, Väänänen arvelee.
Kaikki erikoiset sorsalinnut eivät siis välttämättä ole risteymiä. Sinisorsilla värimuunnelmat ovat lisäksi melko yleisiä ja varsinkin kaupungeissa erikoisia yksilöitä havaitaan usein. Sorsa voi myös näyttää vähän erilaiselta riippuen sen iästä, geeneistä tai vuodenajasta.
Vieraslajien runsaus lisää risteymien määrää
Osa sorsalajeista pesii Suomessa, osa muuttaa maamme yli ja osa käy meillä vain hyvin harvoin. Esimerkkinä värikkäästä vieraasta on meilläkin poikennut mandariinisorsa. Ne eivät risteydy suomalaisten serkkujensa kanssa, mutta yleistyessään ja pesiessään täällä ne alkavat viedä muiden vesilintujen pesäkoloja.
Lisääntyessään vieraslajit ovat jo sinänsä Väänäsen mukaan iso riski, ja ilman niitä hybridejäkin olisi huomattavasti vähemmän.
– Risteymien määrää on lisännyt esimerkiksi Brittein saarilla vieraslajien istuttaminen puistoon, joissa Pohjois-Amerikasta Eurooppaan tuotujen amerikanhaapanan ja eurooppalaisen haapanan välisiä hybridejä nähdään joka vuosi. Yleisesti risteymien uhkana on, että vieraslajin geenit lisääntyvät alkuperäisessä lajissa, jolloin puhutaan jo geneettisestä saastumisesta, yliopistonlehtori harmittelee.
– Näin on käynyt valkopääsorsalle. Se risteytyy helposti amerikkalaisen kuparisorsan kanssa.
Suomessa onneksi näitä pohjoisamerikkalaisia vastinlajeja esiintyy toistaiseksi vähän.
Sinisorsa pärjää, muilla vaikeuksia
Sinisorsa eli heinäsorsa on Suomen yleisin sorsalintu. Toiseksi runsaimmin tavataan tavia ja telkkää. Sisämaan linnuista haapana tulee seuraavana, sitten jouhisorsa, lapasorsa ja heinätavi. Väänänen kertoo, että sitäkin runsaammin esiintyy jo harvinaisempana pidettyä, rauhoitettua harmaasorsaa.
– Sukeltajista yleisin vesilintu on haahka, jonka kanssa samoissa lukemissa ovat isokoskelo, tukkasotka ja tukkakoskelo. Punasotkaa on niukemmin, alle tuhat yksilöä. Niiden kanta on romahtanut, hän muistuttaa.
– Syitä tähän voi etsiä vieraspetojen lisääntymisestä. Tässä suuressa roolissa ovat supikoira ja minkki. Myös vesistöjen kasvillisuuden rakenteessa on vikaa, kun vesilintujen elinympäristöistä tulee pedoille helpompia ja linnuille suojattomampia laidunnoksen vähenemisen epäsuorien vaikutusten myötä, Väänänen perustelee.
Sinisorsan poikastuotto on onneksi niin hyvä, että se pärjää ja sen kanta pysyy suurin piirtein vakaana. Toiset eivät ole yhtä onnekkaita.
– Muista puolisukeltajakannoista suurin osa on taantunut. Tätä on tapahtunut jouhisorsan, haapanan, tavin, heinätavin ja lapasorsan kohdalla. Sukeltajista mm. tukkasotkien, punasotkien, lapasotkien ja haahkojen määrät ovat vähentyneet, Väänänen arvioi.
– Suomi on puolisukeltaja- ja sukeltajasorsille kuitenkin äärimmäisen tärkeä pesimäalue, ja meillä on vastuu hoitaa sitä niin, että sorsalintujen kannat pysyisivät mahdollisimman elinvoimaisena, asiantuntija korostaa.
Tätä tukevat muun muassa Sotka- ja Helmi-hankkeet, joilla pyritään parantamaan sorsalintujen elinympäristöä. Siinä syntyvää tutkimustietoa on sovellettu käytännön työssä ja hyödynnetään edelleen kosteikkojen kunnostamis- ja rakentamishankkeissa.
