Aamuyöhön venyviä kuvauspäiviä, satoihin kysymyksiin vastailua. Sellaista on lyhykäisyydessään ohjaaja Juuso Syrjän työ. Toisinaan kuukausia kestävää ”tuotantokuplassa” elämistä, usein kaukana kotoa.
Ohjaaja on tottunut vähiin yöuniin, vaikka Oura-sormus niistä motkottaakin. Stressaavan rutistuksen jälkeen kiire loppuu kuin seinään. Silti Syrjän on hankala vaihtaa satasen paahteesta vapaalle. Esimerkiksi rikosdraamasarja Sorjosen kuvausten jälkeen hän potki vaimoaan yöllä hereille. Painajaisten kourissa ohjaaja luuli unohtaneensa kuvata jonkun kohdan.
Myöhemmin Syrjä on löytänyt itselleen toimivan tavan laskeutua lempeästi takaisin arkeen. Siirtymäriittinä toimii metsä.
– Luonto rauhoittaa mieltä ja kehoa, nollaa kertyneet kierrokset ja kovalevyn.
Kaupunkivaloista peltomaisemiin koiranomistajaksi
Tampereelta kotoisin oleva, partiota nuoruudessa harrastanut 50-vuotias Syrjä on aina tykännyt liikkua luonnossa. Kiireiset työvuodet ympäri maailmaa ovat opettaneet arvostamaan Suomen metsiä ja mahdollisuuksia yhä enemmän.
– Kehän ruuhkat ovat vitsi, jos vertaa Tokion hektiseen ja saasteiseen menoon, Syrjä hymähtää.
Silti työ vei monet vuodet miestä, eikä aikaa metsäreissulle oikein ollut. Syrjä asui Helsingin ydinkeskustassa, Kampin ja Forumin välissä.
Kuusi vuotta sitten perhe muutti Sipoon Nikkilään, peltojen keskelle. Päätös poiki uuteen kotiin myös kauan kaivatun koiran.
Syrjä selaili jenkkilän metsästyssivustoja. Niiltä hän bongasi monelle tuntemattomamman rodun, bourbonnaisinseisojan. Rotua pidettiin jo 1500-luvulla taitavana viiriäisen metsästäjänä.
Vinski, 4, on osoittautunut Syrjille nappivalinnaksi. Haastattelupäivänä koirasta muistuttaa kotona vain eteisessä nököttävä kyytiä saanut pehmoankka. Lemmikki on muun perheen kanssa Luumäen mökillä, jossa se saa juoksennella vapaana omalla pihalla.
Syrjä kaivaa puhelimestaan kuvia Vinskistä. Yhdessä bourbonnaisinseisoja seisoo tarkkaavaisena ja tyylikkäänä kotipihan läheisyydessä päivystävää lintua. Toisessa se antaa isännälleen hänen kaulalleen kiiveten tuhdin halauksen.
Ulkonäöltään ranskalainen lintukoirarotu on lyhytkarvainen, keskikokoinen ja vankkarakenteinen. Syrjä vitsaileekin erään kuvan kohdalla, että Vinskin lihaksikasta etulinjaa vilkaisemalla luulisi koiran käyvän punttisalilla.
Lemmikin luonnetta omistaja kuvailee rauhalliseksi ja lempeäksi, mutta aina täynnä energiaa olevaksi.
– Koiran kunto ei lopu edes sähköpyörälenkeillä.
Bourbonnaisinseisojan kanalintujen haku on vauhdikasta. Vinski on kuitenkin ensisijaisesti Syrjien perhe- ja harrastuskoira. Se ei esimerkiksi pääse mukaan isännän toimiessa metsästyksenjohtajana hirvijahdissa Taivalkoskella paukkupakkasilla.
Gulassikeitto lämmittää koko metsästysporukan
Metsästys ja perhokalastus ovat kulkeneet Syrjän matkassa 15 vuotta. Saalis ei ole harrastusten isoin anti, vaan rauhoittumien, yhdessäolo ja hyvä ruoka.
– Tarvitsen rentouttavaa vastapainoa työlle. Ja hyvän syyn, etten voi tehdä koko ajan vai töitä, ohjaaja naurahtaa.
Syrjän nuoruuden haaveammatit olivat elokuvaohjaajan lisäksi kokki ja ammattisotilas. Kaksi jälkimmäistäkin on osittain toteutunut; Syrjä on ohjannut yli 500 ruoka- ja juomamainosta ja tehnyt töitä esimerkiksi erikoisjoukkojen kanssa.
Myös metsästysreissuilla ohjaajaa viihtyy ase selässä ja kauhan varressa. Hirvijahtiin Syrjä keittää joka vuosi koko porukalle äidin reseptillä gulassikeittoa.
– Tabasco antaa mukavasti potkua kylmän metsäpäivän jälkeen.
Metsästys- ja kalastusreissut alkavat Syrjän mielestä jo suunnitteluvaiheesta. Hän etsii mielellään karttasovellusten avulla uusia paikkoja.
– Esimerkiksi Keski-Suomen luonnonsuojelualueiden ulkopuolella on usein laajoja Metsähallituksen maita, joissa on hyvin rauhallista kulkea, Syrjä vinkkaa.
Yksin ”puusta puulle”
Syrjä metsästää vain eläimiä, joita itse syö, esimerkiksi hirviä ja peuroja. Joskus ohjaajaa on pyydetty norsujahtiin Afrikkaan, mutta trofeemetsästys ei kiinnosta.
– Ammun saadakseni ruokaa omalle lautaselle.
Metsäkanalinnustus on Syrjästä kiehtovin jahtimuoto. Mieluiten hän liikkuu luonnossa ihan yksin, pysähdellen, ilman Vinskiä. Lintujen olinpaikkoja hän järkeilee hiljakseen karttaa lukemalla ja olosuhteita analysoimalla.
Lisäksi Syrjä on saanut lappalaiselta kaveriltaan hyväksi havaitun vinkin: ”Puusta puulle”. Se on tehokkain ja fiksuin tapa, sillä sivusuuntaista liikettä ja ääntä tulee vähemmän kuin kerralla pitkiä matkoja harppomalla.
– Vaihdoin vielä metsäkengät pehmeisiin ja tilanteita alkoi tulla enemmän, Syrjä iloitsee.
Täydellinen keskittyminen tekemiseen ravisuttelee viimeisetkin työstressit pois.
– Kun aivot saavat hiljaisuudessa uutta tilaa, alkaa hiljalleen kehittyä myös ideoita uusia projekteja varten.
Niitähän Syrjän työpöydällä piisaa, useampia samaan aikaan. Haastattelun jälkeen ohjaaja lähtee jatkamaan kaunista kesäpäivää dramatisoimalla tekoälykuvitusta kuuluisiin suomalaisiin kohdistuneisiin rikoksiin.
Luonnonsuojelu lähtee lapsista
Ennen sukeltamistaan työhuoneen uumeniin Syrjä ehtii vielä pohtimaa, kuinka Suomen metsät säilyisivät elinvoimaisina myös tuleville kulkijoille.
Ohjaaja muistelee päätään pyöritellen omaa lapsuuttaan. Silloin maaleja ja öljyjä kaadettiin surutta luontoon. Kerran sukulaismies suositteli kaverilleen autonromun maalaamista vihreäksi, jotta sen voisi työntää metsään ”maatumaan”.
Syrjän tytär, Saga, 6, pyysi hiljattain kaverinsa kanssa muovipusseja. Tytöt lähtivät omatoimisesta kesäloman alettua keräämään roskia lähialueelta.
– Onneksi kierrätys on nykyajan lapsille arkipäivää. Heidän ansiostaan luonnonsuojelu kulkee yhä kohti parempaa, Syrjä uskoo ja toivoo.
