Olympia-ampuja Eetu Kallioisen vinkit uudelle metsästäjälle

Teksti: Erja Pekkala  Valokuvat: Pekka Rousi  01.12.2021
Harjoittelua pelkäämätön Eetu Kallioinen tähtää urallaan pitkälle, voittoon korkeimmalla tasolla.
Harjoittelua pelkäämätön Eetu Kallioinen tähtää urallaan pitkälle, voittoon korkeimmalla tasolla. – Kilpailuissa täytyy pystyä keskittymään ja kilpailujännityksestä pitää nauttia, Kallioinen fiilistelee. Urheiluammunta ja metsästysammunta tukevat toisiaan
Eetu Kallioinen harjoittelee paljon, mutta hyvällä fiiliksellä. Myös psykologinen latautuminen on tärkeää. Hän korostaa urheiluamunnan ja metsästysammunnan saumattomuutta onnistuneissa laukauksissa, ja kertoo omat vinkkinsä uudelle metsästäjän alulle.

Kansainvälisesti menestynyt 23-vuotias skeet-ampuja Eetu Kallioinen ampui ensimmäistä kertaa kilpaa ollessaan yhdeksänvuotias. Hän on kasvanut ampumaurheilun pariin kilpaa ampuneen isänsä jalanjäljissä ja yhteisen metsästysharrastuksen kautta. Tavoitteellinen kilpaurheilu vaatii kuitenkin kovaa harjoittelua valmennustiimin tukemana ja Kallioinen paljastaa, että menestykseen tarvitaan lisäksi sisäistä paloa.

– Oma vahvuuteni on tietynlainen kovapäisyys – silloin pitää onnistua, kun on sen paikka. Etenkin kilpailuissa täytyy pystyä keskittymään ja kilpailujännityksestä pitää nauttia.

Metsästyskoirat ovat Kallioiselle tärkeä osa metsästysharrastusta. Karkeakarvainen mäyräkoira Tessu on kahdeksanvuotias. Se ajaa peuran ja kauriin lisäksi jänistä ja kettua.

Paljon treeniä mutta hyvällä fiiliksellä

Kallioisen harjoittelun määrä riippuu vuodenajasta. Kilpailukaudella, joka sijoittuu keväästä elokuun loppuun, harjoittelu on lähinnä kisoista palautumista, mutta talvikaudella haulikkoa nostetaan jopa seitsemänä päivänä peräkkäin.

– Keskimäärin harjoittelen kolmesta viiteen kerta viikossa ja ammun kerralla noin 500 laukausta. Välillä harjoittelen kovaa ja käyn radalla viikon jokaisena päivä, välillä taas lepään koko viikon. Laukausmäärät vaihtelevat parinsadan ja tuhannen välillä treenistä riippuen, Tokion olympialaisista viime kesänä neljännen sijan napannut huippuampuja kertoo.

Itse ampumisen lisäksi kilpaurheilijan treeniohjelmaan kuuluu etenkin talvikaudella fyysistä harjoittelua. Tarkkaa keskittymistä vaativassa lajissa, jossa jokainen silmänräpäyskin tulee olla hallittu, kysytään myös henkistä lujuutta. Kallioinen kertoo, että rutiineja on hyvä noudattaa unohtamatta kuitenkaan hyvää oloa.

– Talvi on ylimenokautta, jolloin kuntoa ja kestävyyttä tähdätään kisakauden alkuun. Teen nyt paljon erilaisia fyysisiä harjoituksia, sillä kesällä aika kuluu kisoihin ja niistä palautumiseen sekä lepoon. Psyykkisen puolen juttuja mietitään yhdessä urheilupsykologin kanssa. En miellä niitä varsinaisesti treeniksi, vaan ne ovat enemmänkin sellaisia henkilökohtaisia juttuja. Esimerkiksi kisapäivään kuuluu omat tutut tavat, otan rennosti ja teen, kuten itsestä tuntuu hyvältä.

 

Kallioisen vinkit uudelle ampujalle

Vaikka urheiluammunta ja metsästäminen ovat eri lajeja, näkee molempia harrastava nuorimies omasta kilpailulajistaan olevan paljon hyötyä myös jahdissa. Hän neuvookin jokaista asetta metsässä käyttävää harjoittelemaan paljon myös radalla.

– Ampumataito on ihan ratkaiseva tekijä, jotta jahdissa saadaan myös saalista.

  • Harjoittelemalla radalla etukäteen aseen käsittelytaito kehittyy
  • Aseesta tulee tutumpi ja se nousee automaattisesti oikeaan paikkaan nopeassakin tilanteessa
  • Ennakoiden ottaminen tulee suoraan selkärangasta, eikä niitä tarvitse erikseen miettiä
  • Ymmärrys siitä, milloin ase on yleensäkin järkevää laukaista, kehittyy myös

Metsästävässä perheessä varttunut Eetu Kallioinen kertoo, että metsästysseuraan liittyminen on yksi hyvä reitti aloittaa ampumaharrastus. Monilla seuroilla on omat radat, joilla voi käydä harjoitelmassa ja samalla jo kokeneemmilta ampujilta saa neuvoja. Ampumaurheilua harrastetaan myös metsästysseurojen ulkopuolella toimivissa lajiseuroissa.

– Metsoleirit ovat nuorille hyviä paikkoja tutustua lajiin. Oman seuran kautta pääsee myös helposti mukaan tai sitten kannattaa kysellä tutuilta, jotka ovat jo harrastajia. Heiltä saa varmasti neuvoja, kuin voi harjoitella ja kuinka pääsee kilpailuihin.

 

Metsästys ja kisaaminen käsi-kädessä

Metsästys on edelleen Kallioiselle erittäin tärkeä harrastus. Kisakausi päättyy juuri sopivasti linnustuskauden alussa ja mies suuntaakin viikoksi kanalintujahtiin nauttimaan luonnosta ja pyynnistä. Vaikka mies kilpailee huipulla, jää aikaa silti tavalliseen arkeen.

– Kalenteri pyörii ammunnan ympärillä, mutta syksyllä ja talvella jää aikaa metsästykseen ja riistanhoitoon. Teen riistapeltoja ja ajelen paljon tarkkailemassa eläinten liikkumista. Minulla on harmaa norjanhirvikoira sekä karkeakarvainen mäyräkoira, joiden kanssa käyn lenkillä ja pyöräilemässä. Metsästys ja luonnossa liikkuminen ovat minulle tapa rentoutua ja hengähdyspaikka.

Info
Eetu Kallioinen
  • 23 vuotta
  • Asuu Lopella
  • Vuoden 2021 saavutuksia: skeetin EM-pronssi ja olympialaisten 4. sija
  • Edustaa Ala-Hämeen Ampujia
  • Sajaniemen Hirviveikkojen jäsen, aktiivinen metsästäjä