Osa 4. Miksi metsästystä vainotaan ja voiko siihen vaikuttaa lyömällä nyrkkiä pöytään?

Metsästys kohtaa monenlaisia haasteita, joissa metsästys katsotaan ympäristölle haitalliseksi toiminnaksi. Mistä tämä johtuu? Miten tätä kehitystä voisi muuttaa? 

“Ihmiset on niin vieraantuneita luonnosta, eikä tiedä metsästyksestä mitään” tuhahtaa metsästäjä usein vastaukseksi tähän, eikä ehkä ole täysin väärässä. Etäisyys esimerkiksi kuolemaan on todella kasvanut, eikä sen aiheuttamia tunteita oikein osata käsitellä. Etäisyyden kasvaessa on käynyt niin, että me metsästäjätkään emme ehkä ole aivan kosketuksissa sen kanssa, mikä metsästyksessä tuntuu ihmisissä pahalta ja ehkä siksi olemme puhuneet metsästyksestä tavalla, jota on ollut vaikea kuunnella. Olemme usein vastanneet eri kysymyksiin, kuin mitä on esitetty.

Vaikeinta metsästystietoisuuden levittämisessä on kuitenkin se, että jos metsästys ei kosketa ihmisiä arjessa, laajempi, totuudenmukainen ja positiivinen kuvaus metsästyksestä ei nouse kohinan yläpuolelle. Metsästys on enemmistölle ihmisiä asia, joka on ihan ok, mutta josta ei sen enempää tee mieli ottaa selvää. Se nousee esiin vain kun sattuu onnettomuus, ylilyönti tai kun joku taho tietoisesti haluaa alleviivata metsästyksen brutaalia puolta. Nämä herättävät joissakin ihmisissä niin voimakkaita tunteita, että tarve tehdä jotain niiden estämiseksi herää. Ja siitä alkavat ongelmat.

Suurin osa metsästystä vastaan suunnatusta retoriikasta selittyvät tunteilla ja epätietoisuudella, joista ei kuitenkaan oikein voi syyttää ketään. Tulkinta tehdään salamannopeasti, vaikkapa perustuen kuvaan pienpetojahdin lopputuloksista. Kasa verisiä ruumiita ei yhdisty ihmisten mielissä luonnonhoitoon vaan enemmänkin kuvastoon uudisraivaajien huvikseen ampumista puhveleista. Kun tällainen mielikuva ja sen herättämät tunteet ovat syntyneet, niitä ei voi kääntää kertomalla, että tässä hoidetaan luontoa. Se on totta, mutta näyttää selittelyltä. 

Tilanteesta tekee vielä vaikeamman se, että some tarjoaa eläinaktivistiryhmittymille kaikki työkalut käyttää näitä väärinkäsityksiä kannatuksen ja lahjoitusten keräämiseen. Vääristävän tiedon levittämiseen on olemassa taloudellinen kannustin, jonka käyttämiseen somealgoritmi on viritetty. Juuri negativiisia tunteita herättävä sisältö saa näkyvyyttä. Se sitoo ihmiset ruudun ääreen. Tämä on nykyajan isoimpien ongelmien ytimessä ja tässä aiheessa metsästäjät ovat kärsijän roolissa.

Sitä miten ihmisen tunteet toimivat ei voi muuttaa, eikä sitä kannata siksi edes yrittää. On hukkaan heitettyä energiaa toivoa, että ihmiset alkaisivat tuntea kuolemasta toisin. Siksi kaikki energia kannattaisi ohjata siihen, että ihmisillä olisi mahdollisuus kuulla metsästyksestä mahdollisimman kiinnostavalla tavalla mitä kaikkea kuoleman ympärillä on tapahtunut ja mikä sen merkitys on.

Sitä kautta on mahdollista näyttää metsästyksen kokonaisuus, ja erityisesti se kuinka luonto ei suinkaan ole ystävällinen ja elvyttävä paikka. Se on karu, vaarallinen ja brutaali, mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia kaunis. Ennen kaikkea mahdollisimman monelle kannattaisi tarjota mahdollisuus päästä näkemään kaikki tämä itse. 

Miksi mediat käsittelevät metsästystä monen mielestä epäreilusti? Mikä tekee metsästyksestä viestimisen mediassa vaikeaksi? Miksi vain huonot uutiset nousevat esille?

Kun kirjoitin kirjaa, oletin itsekin, että kohtelu olisi epäreilua. Kiinnostavathan juuri negatiiviset asiat enemmän kuin positiiviset. Sitten ystäväni kysyi minulta, että sinulla on varmasti linkkejä artikkeleihin, jotka ilmentävät tätä. Etsin Hesarin, Iltalehden, Ilta-sanomien, Aamulehden ja Maaseudun tulevaisuuden sivuilta kaikilla mahdollisilla hakusanoilla metsästysartikkeleita ja ne läpi käytyäni minun oli pakko muuttaa mieltäni. Ei niistä ollut löydettävissä mitään metsästysvastaista agendaa. Ne olivat uutisia tapahtumista, tai juttuja hyvin monipuolisista erilaisista näkökulmista. Joskus niissä tietty oli vääriä termejä tai väärinymmärryksiä, mutta ne ovat aivan eri asia kuin epäreilu metsästysvastaisuus. 

Negatiiviiset uutiset herättävät myös metsästäjissä valtavasti voimakkaamman reaktion, kuin positiiviset. Kymmenen neutraalia juttua unohtuu sillä sekunnilla kun vastaan tulee se yksi negatiivinen, tai erityisesti vihainen. 

Vinkkasin kerran Ylen toimittajalle haastateltavaksi metsästäjänaisen, josta tehtiin juttu radion aamuohjelmaan. Ohjelmaan lähetettiin useita kommentteja, joista joissakin ymmärrettiin metsästys ja haastatellun naisen motiivit aivan todella erikoisella tavalla. Tällainen huono palaute oli jäänyt naisen mieleen lähes päällimmäisenä muistona koko kokemuksesta. Itse juttu oli asiallisesti tehty ja kun kärkkäitä kommentteja valittiinkin mukaan ohjelmaan, juontajat itse puolsivat metsästäjien kantaa, koska toimittajista toinen oli juttukeikalla itse päässyt todistamaan tilanteen. Mutta mieleen jäivät haukut. 

Miten metsästäjä voi itse vaikuttaa median uutisointiin metsästyksen osalta positiivisesti?

Juttelin median toimintatavoista ja siitä mikä nousee esiin entisen toimittajan Verna Vuoripuron kanssa. Keskustelu on kuultavissa sekä Metsästä-podcastissa, että yhteistyönä Metsästäjäliiton podcastissa. Verna kertoi median toiminnasta muutaman tärkeän tiedostettavan asian: 

• Mediatyö on uskomattoman kiireistä. Juttu pitää pystyä kirjoittamaan joskus minuuteissa. Näin itse kirjoittajana pidän tätä valtavan vaikeana suorituksena, jossa virheiden välttäminen on lähes mahdotonta. 
• Koska työ on kiireistä, medialle voi ja kannattaa tarjota juttuja tehtäväksi kiinnostavalla kulmalla. Tässä metsästäjät voivat hyvin olla aktiivisia itsekin. 
• Itseään kunnioittava media tekee kaikkensa objektiivisen uutisoinnin eteen, mutta toimittajat ovat kuitenkin ihmisiä. Objektiivisuus onnistuu mielestäni siinä suhteessa erittäin hyvin. Se ei nimittäin todellakaan ole helppoa. 
• Journalistien kanssa kannattaa luoda luottamukselliset suhteet. Heille kannattaa olla kumppani, jolta saa hyvää, totuuspohjaista tietoa. Tässä voi ja kannattaa olla aktiivinen. Tuttu toimittaja on kullanarvoinen ystävä!
• Kannattaa varmistaa, että mahdollisimman monella journalistilla on käytettävissään luotettavat faktatarkistuslistat pienpetoaiheesta, ampumaharrastuksesta, riskeistä ja mikä ikinä onkaan sillä hetkellä käynnissä oleva aihe. Tällaista vaikuttamista oletan ainakin itse liitolta. 

Käsittelemme podcastissa sitäkin miksi traagiset asiat ja erityisesti toistuvat asiat ilmiöitetään mieluusti. Metsästysonnettomuuksien suhteen on käynyt tänä syksynä juuri näin. Nämä ovat kuitenkin vain välähdyksiä tutkalla. Kokonaisuus alla liikkuu aivan omaa tahtiaan ja se on juuri se, mihin metsästäjän kannattaa keskittyä. Jokainen positiivinen kohtaaminen metsästyspiirien ulkopuolisten ihmisten kanssa vie suuressa kuvassa asioita hiljalleen parempaan suuntaan.

Voiko positiivisella kohtaamisella vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon, vai vaaditaanko siihen nyrkkiä pöytään? 

Paras arvaukseni siihen mitä poliittisen päätöksenteon suhteen kannattaa tehdä, on sama kuin miten metsästyselämäntapaa muutenkin kannattaa edistää: pitkäjänteisesti. Minusta tärkeää on muistaa, että huhuista huolimatta, poliitikko on ensisijaisesti ihminen ja ihmiseen positiivisesti vaikuttamisen kannalta ensimmäinen ja tärkein askel on suhtautua häneen ihmisenä.

Olen sitä mieltä, että järjestäytymisen kautta esimerkiksi Metsästäjäliitolla on suuri rooli ja vastuu, koska ryhmä voi aina saada enemmän aikaan kuin yksilöillä. Mutta minun mielenlaatuuni ei sovi, että jäisin kotiin kiroilemaan, että muut eivät tee mitään tai tekevät väärin. Kyllä minullakin on mahdollisuuksia toimia. Ja kun toimijoita on monia, vaikutus alkaa olla samaa luokkaa, tai paljon isompikin, mihin vaikkapa liitto pystyy. Jokainen metsästäjä vaikuttaa kymmeniin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa. Miten, se on metsästäjien itsensä käsissä.

Kun kirjoitin Metsästä-kirjaa eduskuntavaalien alla, vihreiden Emma Kari istui viereisessä pöydässä ilmeisen väsyneenä kampanjoinnista. Oma poikani oli mukana lastenrattaissa ja herättyään hän herätti myös Emman kiinnostuksen. Juttelimme vanhemmuudesta ja sopivassa välissä kerroin kirjoittavani metsästyksestä. Näytin kirjan mainoksen, Emma piti tulokulmasta ja lupasin lähettää hänelle kirjan luettavaksi, näin myös toimin. Toki tarina ei kerro, että lukiko hän kirjan, mutta kohtaaminen oli joka tapauksessa arvokas. Uskon vahvasti, että yksikin positiivinen kohtaaminen vaikuttaa. 

Silti, kaikkea ei ystävällisyydellä voi saada aikaan. Erityisesti susikysymyksessä metsästäjien käytössä olevia laillisia reittejä vaikeutetaan niin raivokkaasti, että metsästäjien lisäksi toiminnasta kärsii koko yhteiskunta. Pienen aktivistijoukolla on mahdollisuus käytännössä estää ongelmaeläinten poisto, ja tämän edessä byrokratiakin vaikuttaa voimattomalta. Tämä ei korjaudu ystävällisellä neuvottelulla, vaan jämäkkyydellä ja metsästäjien aseman selvällä ja suoralla kommunikoinnilla. Systeemi ei toimi, sen korjaamista pitää voida vaatia kovillillakin äänenpainoilla. Mutta vaatiminen on silti tehtävä tavalla, joka noudattaa lakia ja suuren yleisön oikeustajua. 

Vain muutos on pysyvää. Miten omalla toiminnalla tähän voi vaikuttaa?

Paras tapa suhtautua muutoksiin on hyväksyä niiden väistämättömyys. Omassa elämässäni valtaosa kaikesta pahasta mielestä on syntynyt siitä, että tosiasioita ja erityisesti suunnitelmien muuttumista on niin vaikea hyväksyä. Minä olin kaiken jo suunnitellut valmiiksi, miksi minua näin rankaistaan. Tämä on jotakuinkin yhtä hyödyllistä kuin passipaikalla sään manaaminen. Sillä saa itselleen pahan mielen, ei muuta. Epämiellyttäviä tilanteita hyvin harvoin tarvitsee niellä täysin toimettomana. Aina on jotain mitä voimme tehdä. Suomalainen metsästäjä on todella sopeutumiskykyinen ja kyvykäs muutenkin. Miten toimimme kun jahtitilanne muuttuu? Muutamme toimintaa ja asemointia parhaan tarjolla olevan tiedon perusteella. Riittää, että tietää mikä on todennäköisesti hyödyksi saaliin saamisessa. Ja jos jahtitapahtuma epäonnistuu toistuvasti meidän oman toimintamme takia, ehkäpä sitä toimintaa voi jollakin tavalla parantaa. 

Olin menossa tänä syksynä viikoksi kanalintujahtiin Lappiin. Lähtöä edeltävänä iltana päiväkodista soitettiin ja lapsi asetettiin karanteeniin. Riski oli niin suuri, että juteltuani parin lääkärin ja reissukaverin kanssa päätin jättää lähtemättä. Muutos oli valtava. Metsästysreissun muuttuminen kahden lapsen vahtimiseksi pienessä kaupunkiasunnossa on omissa kirjoissani muutoksena kohtuullisen iso. Mutta siitä selvisi ihan vaan sillä, että lakkasi vastustamasta tosiasioita. Ratkaisevaa oli sekin, että tiesin että tämä kausi tulee olemaan vaikea, joten hain heti alkukaudesta mahdollisimman paljon metsästyskokemuksia. Ensimmäinen metsästysreissu omien lasten kanssa, kymmenkunta kaunista jahtiaamua, kaksi hienoa peurakaatoa ja muutama mainio hirvijahti vyön alla muutos ei tuntunut niin pahalta. Jos olisin pistänyt kaikki kortit yhden reissun varaan ja se olisi peruuntunut, tunne olisi tietenkin ollut valtavan paha. 

Karanteenin aikana ehdin miettiä kirjoitusjuttuja ja kun viikonloppu tuli ja karanteeni loppui, ampaisin yksin mökille hirvijahtiin, saunomaan, kirjoittamaan ja nauhoittamaan podcasteja. Rankan viikon jälkeen se tuntui helvetin hienolta.