Hyvin harva metsästää tappaakseen, mutta metsästystä ilman tappamista ei ole olemassa.
Yksilön oikeuksiin keskittyvästä näkökulmasta ei ole olemassa mitään perustetta eläimen tappamiselle, koska eläinyksilön oikeus elää rinnastetaan ihmisen oikeuteen elää. Mutta populaationäkökulmasta tilanne on paljon monimutkaisempi.
Vaikka eläinaktivismi usein alleviivaakin, että ihmisen moraalinen velvoite on olla tappamatta, ei tällaista konsensusta filosofiassa tai akateemisessa keskustelussa ole olemassa.
Eläinpopulaatioiden suojelu sen sijaan on tutkimusten mukaan nykytilanteessa mahdotonta ilman tappamista.
Miltä metsästys näyttää ulos?
Eläinoikeusnäkökulmasta metsästyksen eettisyys riippuu täysin sen käytännöistä ja metsästäjän asenteesta. Syvän pään vegaani tunnustaa, että kaikkea ihmisen eläimille aiheuttamaa kärsimystä ei voida poistaa. Oleellista on yrittää vähentää sitä. Siksi metsästys on eettistä vain, jos metsästäjän käyttäytyminen on eettistä, ja siinä todella pyritään kärsimyksen vähentämiseen.
Onko ampumataito sillä tasolla, että heti tappava osuma on todennäköinen? Pystyykö metsästäjä hallitsemaan hermonsa adrenaliinia tihkuvassa tilanteessa niin hyvin, että laukaus ei lähde silloin kuin tilanne ei ole varma? Puuttuuko metsästäjäyhteisö havaitsemiinsa väärinkäytöksiin? Käytetäänkö saalis todella loppuun asti, vai lähdetäänkö metsälle vaan huvikseen? Näihin kysymyksiin tulee voida vastata rehellisesti, mikäli väittää metsästyksen olevan eettistä.
Oman kokemukseni mukaan asiat ovat tässä suhteessa hyvin, mutta ne voisivat olla vielä paremminkin. Erityisesti metsästäjäyhteisön sisäisessä kurinpidossa on parantamisen mahdollisuuksia.
Samoin kuin viestinnässä.
Jos ainoa ulospäin välittyvä kuva metsästysharrastuksista liittyy ruumiskasojen juhlintaan, voi väitteitä eläinten kunnioittamisesta olla vaikea uskoa.
Metsästäjä ja tietokirjailija Aleksi Lumme on kirjoittanut mm. Metsästä - pyyntionnea ja mielenrauhaa -kirjan, jossa pohditaan metsästyksen syvempää merkityksellisyyttä.
Instgramissa @thepleksi
