Orava (Sciurus vulgaris) on tuttu näky joka puolella maatamme, lukuun ottamatta etäisimpiä merisaaristoalueita ja tunturipaljakoita. Lajista tavataan Suomessa kolmea muotoa ja niiden välimuotoja: punahäntäistä mäntyoravaa, mustahäntäistä tummaa kuusioravaa ja ruskeahäntäistä oravaa.
Orava vaihtaa ruskean turkkinsa talveksi harmaaseen talvikarvaan.
Vuosittainen kanta vaihtelee voimakkaasti, mikä johtunee paljolti kuusen siementen määrästä. Ne ovat muiden havupuiden siementen ohella oravan suosikkiravintoa. Näiden lisäksi tupsukorvalle kelpaavat muut siemenet, marjat, silmut, pähkinät sekä lintujen munat ja poikaset. Kylmän kauden lähestyessä orava piilottaa tehokkaasti ruokavarastojaan maahan ja puihin. Se muistaa piilopaikkansa hämmästyttävän hyvin – toisin kuin yleisesti luullaan.
Etsitkö tätä: Näädän, minkin tai oravan pesä rakenteissa? Toimi näin
Elintavat ja lisääntyminen
Erityisen kylminä pakkaspäivinä orava saattaa viettää valtaosan ajastaan esimerkiksi sammalista, risuista ja heinästä muovaamassaan pallomaisessa pesässään. Vaikka kahdesti vuodessa vaihtuva karva suojaa kylmyydeltä hyvin, voi pesä antaa jopa 20–30 asteen edun ulkoilman lämpöön verrattuna.
Naaras synnyttää vuosittain pari–kolme poikuetta. Kerrallaan poikasia syntyy yleensä 2–5, ja naaras hoitaa ne yksin. Vaikka orava voi elää yli kymmenvuotiaaksi, on ensimmäisen vuoden kuolleisuus niin suurta, että luonnossa harvoin tavataan yli viisivuotiaita oravia. Ne ovatkin monien petojen, kuten pöllöjen, haukkojen, kettujen ja näätien mieluinen ravinnonlähde.
Orava on päiväaktiivinen eläin, joka asustaa niin korvessa kuin kaupunkiympäristössäkin. Metsien oravat eroavat käytökseltään urbaanimmista serkuistaan arkuudellaan. Ihmisen tai muun vaaran havaitessaan ne jähmettyvät usein paikalleen puun oksalle välttääkseen huomatuksi tulemisen.
Oravan metsästys
Orava on ollut aikoinaan tärkeimpiä riistaeläimiämme. Oravannahat ovat olleet arvokasta valuuttaa sekä vienti- ja kauppatavaraa. Sana ”raha” merkitsikin aikoinaan nimenomaan oravannahkaa ja ”arvokas” tuuheaa, harmaakarvaista tupsukorvan talviturkkia. Toisaalta oravaa on pidetty myös tuholaisena.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan oravia pyydettiin jopa 2,5 miljoona yksilöä vuodessa. Tämä johti kannan romahtamiseen, jolloin laji rauhoitettiin. Nyttemmin kanta on elpynyt, mutta pyynti on varsin vähäistä: vain muutamia tuhansia yksilöitä vuodessa.
Latinankielinen nimi: Sciurus vulgaris
Paino: 200–300 g
Levinneisyys: Koko Suomi lukuun ottamatta tunturipaljakoita ja joitain merisaaristoalueita
Lisääntyminen: 2–5 poikasta 1–3 kertaa vuodessa
