Kalannissa asuva Timo Pirppu on intohimoinen jousimetsästäjä, kilpa-ampuja ja perheenisä.
Pirpun palo kisaamiseen syttyi jousimetsästyksen kautta.
− Kun huomasin, että pärjään jousen kanssa, halu itsensä haastamiseen kasvoi. Noin nelisen vuotta sitten aloin kiertää kisoja. Huomasin, että tämä onkin hauskaa touhua enkä ole tässä ihan surkea, Pirppu naurahtaa.
Pirppu ampuu ilmeisen hyvin. Hänellä on SM-ennätykset maastossa field-kieroksella sekä 120 nuolen että 60 nuolen kisoissa.
− 60 nuolen ennätys on niin sanotusti jo tapissa, siinä maksimipistemäärä on 300 pistettä, jota ei pysty enää parantamaan. Suomessa vain kolmella ampujalla on tämä ennätys samassa luokassa.
Jousen haastavuus koukutti
Alunperin Pirppu tutustui jousimetsästykseen, kun hyvä ystävä osti jousen. Hän esitteli asetta täpinöissään ja hehkutti lajia.
− Silloin vielä mietin, että mikä ihmeen järki tässä on, kun ruutiaseetkin on keksitty. Pari vuotta myöhemmin olin kuitenkin jo koukussa.
− Jousimetsästys on aivan erilaista kuin tuliasemetsästys, siinä pääsee niin lähelle eläintä, jos osaa toimia oikein.
− Olen metsästänyt jousella nyt noin kahdeksan vuotta.
Koko perhe nauttii radalla
Pirpun perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi Hugo 14 vuotta, Otto 12 vuotta ja Säde pian 7 vuotta. Ratakäynnit ovat mukava tapa viettää aikaa perheen kanssa yhdessä, vaikka kokoonpano vaihteleekin kerroittain.
− Olen houkutellut perhettä metsään, ja näin korona-aikana ratakäyntimme ovatkin kasvaneet. Vaimokin on lähtenyt ensimmäisiä kertoja mukaan.
Jousiammunnan myötä perhe tutustuu myös luontoon ja oppii vuoden kierrosta.
− Juuri radalla nauroin, kun itse laahustelin hiljakseen seuraavalle 3D-maalieläimelle ja ihmettelin, missä loppuperhe viipyy? Yksi tutki sammalta, yksi poimi sieniä ja yksi muuten vaan nautti auringosta, Pirppu nauraa.
− Ei tämä ole niin vakavaa. Radalla nautitaan luonnosta ja yhdessäolosta ja pysähdellään välillä ihmettelemaan, kenen kakka löydettiin, tai missä supikoiran pesän asukit luuraavat.
Lasten ehdoilla edeten
− Lapset ovat valinneet aselajit fiiliksellä. Niissä on sama homma kuin aikuisilla, joku juttu vain vetää tietynlaiseen jouseen. Sama on vaimolla. Hän on kokeillut taljajousta, mutta sillä ampuminen ei vain kiinnosta. Vaistojousi on hänen juttunsa. Hugoa varten ostettu jousi on nyt vaimon käytössä.
− Otolla on taljajousi. Hän lähtee kisoihin mielellään, mutta harjoittelu ei ole niin kiinnostavaa. Hän tykkää ampua enemmän ihmisen seurassa.
− Säde ampui ensimmäisen kerran kolmevuotiaana. Välillä hän innostuu, ja sitten menee taas pari kuukautta, ettei ampuminen kiinnosta. Ajattelen, että hän tulee mukaan, kun tulee - nyt istutetaan vasta ammunnan siemeniä ja ajatusta ammunnasta, eikä vielä ole aika yrittää hänestä kilpa-ampujaa.
− Tilanne on ehkä toinen kymmenen vuoden päästä. Ehkä Säde haluaakin silloin oma-aloitteisesti ampua enemmän.
− Etenen lasten kanssa rauhassa heidän tahtiinsa. Saavat lähteä mukaan radalle, jos se sillä kerralla kiinnostaa, joko ampumaan tai muuten vaan hengailemaan.
Metsästys avartaa lasten maailmaa
Jousiammunta ja metsästys ovat läsnä Pirppujen kotona koko ajan. Nuolia ja jousia pyörii nurkissa, niitä rakennetaan ja huolletaan. Lapset ovat kasvaneet sisään lajiin.
− Haluaisin sanoa, että jousiammunnan myötä lasten keskittymiskyky on parantunut, mutta se ei ainakaan vielä näy, Pirppu nauraa.
− Mutta metsästy ylipäätään on vaikuttanut lapsiin niin, että he tiedostavat paljon enemmän asioita, joita välttämättä kaikki heidän ikäiset eivät tiedosta. Eli mistä ruoka ja liha tulevat.
Lapset näkevät, miten eläin muuttuu kinnerpuussa roikkuvasta ruhosta valmiiksi ruoaksi lautaselle.
− Olen tyytyväinen siihen, että lapset tietävät, mistä liha tulee, ja voivat itse päättää syövätkö sitä vai eivät. Heillä on metsästyksen myötä enemmän näkemystä asioihin.
Luontoelämyksiä lapsille osana arkea
− Olimme yhtenä päivänä kyyhkykauden aikana kotona lasten kanssa, ja kysyin innostaisiko heitä lähteä kyyhkyjahtiin? Vastaanotto oli positiivinen, ja pääsimme matkaan. Autossa tuli sitten mieleen, että mahtaakohan Säde, silloin kolme vuotta, edes ymmärtää mistä kyyhkyjahdissa on kyse. Että kun kyyhky nähdään, se ammutaan. “Kuoleeko se sitten?”, Säde kysyi, johon myönsin. ”En minä halua että kyyhkynen kuolee”, vastasi Säde. Selvitin, mitä varten kyyhky kuolee; otetaan siitä lihat ja sitten me syömme sen. Takapenkillä ilme kirkastui välittömästi: “No ei mua sitten haittaa!”
− Olimme kytiksessä tasan niin kauan, että saimme yhden kyyhkyn. Toimme sen kotiin ja siitä tehtiin ruokaa.
− Asia oli sillä käsitelty. Näin se luonnon kiertokulku toimii, Pirppu summaa.
"Sinnepäin" välillä riittää
− Oton kanssa on myös eräs hieno muisto. Olimme jousipassissa supikoiran luolaston päälle. Otto oli nelisen metriä takanani, eikä millään olisi malttanut pysyä hiljaa paikoillaan. Pyytelin pojalta malttia, koska emme muuten näkisi yhtään eläintä, mutta Otto pyöri kuin väkkärä sammalpedillään.
− Katsahdin taas poikaa, ja näin ilveksen hänestä noin kuudentoista metrin päässä. Yritin sipistä Otolle, että hänen takanaan seisoo ilves. Otto kääntyi ilveksen suuntaan ja huusi “iskä katso tuolla on ilves”!
− Ilves ei tajunnut yhtään, mikä homman nimi oli. Se katseli meitä kolmisen minuuttia yritten tulkita, mitä me olemme, ja sitten lömpsytteli pois.
−Vaikka aina ei istukaan hiljaa paikallaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, aran ilveksenkin voi silti nähdä. Ei se ole lasten kanssa aina niin justiinsa, Pirppu summaa.
