Pienten sorkkaeläinten talviruokintakulttuuri on Suomessa pääsääntöisesti hyvin vahvaa. Ruokinnat aloitetaan perinteisesti vähän ennen talven tuloa ja ruoka on usein sitä, mitä alueelta on helposti ja edullisesti saatavissa.
Ankarina ja runsaslumisina talvina lisäruokinnan puute kasvattaa talviaikaista kuolleisuutta merkittävästi. Tämä korostuu varsinkin niiden yksilöiden kohdalla, jotka eivät ole onnistuneet kesän aikana pääsemään riittävän hyvään kuntoon. Runsaan kannan alueella ongelmat ovat suurimpia, koska niukoista ravintovaroista kilpaillaan voimakkaasti.
Sorkkaeläimet hyötyvät laadukkaasta talviruokinnasta eritoten ankarina talvina. Valitettavan usein talviruokinta alkaa kuitenkin hiipua metsästyskauden päättyessä helmikuussa. Ja usein tarjolle viedään pelkästään viljaa, koska se on helppoa ja halpaa. Pahimmissa tapauksissa ruokinta loppuu kokonaan.
Kevättalven kuukaudet ovat riistalle yleensä vuoden hankalimpia.
Kevättä kohden ruokinnan laatua olisi kuitenkin viisasta vain parantaa entisestään. Kevättalven kuukaudet ovat riistalle yleensä vuoden hankalimpia, kun syötävää on vaikeaa kaivaa lumen ja jään alta esiin, ja kestää vielä tovin, ennen kuin maa paljastuu ja tarjoaa uutta vihreää syötävää.
Kova hanki on vaikein
Erityisesti paksu lumipeite tekee luontaisen ravinnon saamisen hankalaksi, ja eläinten liikkuminen kuluttaa paljon energiaa. Sorkkaeläimet sietävät kuitenkin hyvin kylmyyttä ja pystyvät kaivamaan ravintoa runsaasta lumipeitteestä huolimatta, jos lumi vain on tarpeeksi pehmeää. Toki liika on liikaa lumen määrässäkin, oli se kuinka pehmeää ja helposti kaivettavaa tahansa.
Runsas lumikerros luonnollisesti vaikeuttaa erityisesti pienempien riistaeläinten ravinnon hankkimista kaivamalla, mutta voi mahdollistaa toisaalta eläinten liikkumisen lumen päällä. Tällöin ne pääsevät käsiksi hieman korkeammalla kasvaviin puiden ja pensaiden versoihin ja muuhun ohutkuorisempaan puuvartiseen kasvustoon.
Varsinkin eteläisessä Suomessa talven ankaruutta riistalle tulisi lähestyä lumikerroksen paksuuden sijaan lumen laadun kannalta. Useimmiten lunta ei ole paljon, mutta vesisateista koviin pakkasiin vaihtelevat sääolosuhteet tekevät vähäisestäkin lumikerroksesta nopeasti läpipääsemättömän jääkentän. Tällöin eläinten hyvinvointi on yhä suuremmassa määrin lisäruokintojen varassa.
Erilaiset juurikkaat ovat kaikkien sorkkaeläinten mieleen.
Muista mineraalit ja hivenaineet
Talviruokinnassa ravinnon monipuolisuus pitää pienten sorkkaeläinten ruuansulatuksen toiminnassa ja tekee sen vastustuskykyiseksi pienille vaihteluille ravinnon määrässä ja laadussa. Optimaalisinta olisi, jos ruokahuollon perustana olisi eri kasvilajeilla perustettuja riistapeltoja. Sääolosuhteet voivat kuitenkin tehdä riistapeltojen hyödyntämisestä vaikeaa tai jopa mahdotonta, kuten edellä todettiin. Tämän vuoksi olisikin viisasta perustaa erillisiä ruokintapaikkoja riistapeltojen liepeille ja tarjota siellä automaateista esimerkiksi erilaisia riistarehuja ja kauraa.
Suosi riistapellon ja ruokintapaikan yhdistelmää.
Pelletöidyt riistarehut ovat helposti sulavaa ravintoa ja niillä saadaan myös eläinten mineraali- ja hivenainetarpeita tyydytettyä. Varsinainen mineraalitarjonta on kuitenkin viisainta toteuttaa mineraalikuoppien avulla. Niillä saadaan helposti ja edullisesti pitkäaikainen mineraalilähde kaikille metsän eläimille. Riistarehuista ja mineraaleista tutustumisen arvoisia ovat esimerkiksi Diana riistarehut ja Diana mineraalikuoppa -valmiste.
Auraa juurespeltoa
Riistapeltojen auraaminen lumesta on toimenpide, jolla saadaan rikottua kova lumipeite pellolta ja kasvit taas riistalle hyödynnettäviksi. Auraaminen kannattaa toteuttaa vain yksivuotisia juureksia kasvaville pelloille. Monivuotiset apilanurmet tai muut laitumet helposti kärsivät siitä, että suojaava lumipeite poistetaan ja maa altistuu pakkaselle ja muille sääolosuhteille.
Juurespellon auraus on helpointa toteuttaa etukormaajalla varustetulla traktorilla, mutta traktori ja perälevy ajavat useimmiten saman asian. Periaate on se, että kauhalla tai levyllä pusketaan lumi ja kasvillisuus pois aivan maan pintaa myöten. Kannattaa tehdä useita noin 5–10 metriä pitkiä aurauksia ja levittää aurattua lunta sekä kasvillisuutta hieman hangelle. Näin kauha paljastaa maanpinnan ja katkaisee sen tasalta kaikki juurekset ja muutkin kasvit. Tällöin riista pääsee järsimään maan sisälle jääneitä juurikkaanpuolikkaita tai kaivamaan irronneen puolikkaan auratusta lumikasasta
Maan tasalle auraamalla katkaistu turnipsi odottaa syöjäänsä. Riistaeläimen on helppoa kaivaa toinenkin puolikas esiin kauhan edellään puskemasta lumipenkasta.
Kevätruokinta on tärkeä
Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin lisäruokintaa ei pitäisi harjoittaa ainoastaan talvisin. Suuri tarve lisäruokinnalle on nimenomaan keväisin. Myös alkukesän aikana tarjolle tulisi laittaa vielä lisäravinteita ja mineraaleja. Loppukevään ja kesän aikana tarjottu oikeanlainen lisäravinto hyödyttää sekä eläimiä että metsästäjiä.
Kevään ruokinnan on syytä olla runsasta ja monipuolista. Kesäaikaisessa ruokinnassa taas painopiste ei ole määrässä vaan laadussa. Oikeaan aikaan tarjottu sopiva ravintolisä parantaa alueen sorkkaeläinkannan yleiskuntoa ja laatua, sekä valmistaa eläimet selviytymään tulevasta talvesta.
Alkukesällä talven jäljiltä laiha valkohäntänaaras tankkaa kauralla jatkettua Diana riistamestarinrehua mielellään. Imetys vaatii paljon energiaa, joten mineraalipitoiset ja erittäin ravinteikkaat rehut ovat suosittuja tähän aikaan vuodesta.
Vuodenajoittain esitettynä pienten sorkkaeläinten lisäruokinnan toteutus voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
- Talvi: ”Talvikasveilla” perustetut riistapellot, heinä, säilötty öljyretikka, juurekset, riistarehu, kaura.
- Kevät: Nopeasti vihertyvät apilapitoiset riistapellot, riistarehu, kaura, heinä, säilötty öljyretikka, mineraalilisät.
- Kesä: Riistarehu, mineraalilisät.
- Syksy: Riistapellot ja varovainen totuttelu tulevan talven ruokiin.
Kaikkien märehtijöiden ruokinnassa muutokset ruokavalioon pitää tehdä pikkuhiljaa ja varovasti.
Loppukesän apilanurmipellolla tarjottu Diana riistarehu tekee kauppaansa, kun eläimet tankkaavat tulevan talven varalle.
Ruokinta houkuttaa muitakin eläimiä
Riistan ruokinnasta hyötyvät muutkin kuin varsinaiset riistaeläimet. Pikkulinnut ovat vakiovieraita sorkkaeläinten jyväruokinnoilla, mutta sotkevat ulosteillaan ruokintapaikkoja, eivätkä siten ole välttämättä kovinkaan haluttuja asiakkaita.
Ongelmaa voidaan vähentää perustamalla linnuille ihan omia ruokintapaikkoja metsänreunaan. Perinteiset lintulauta-tyyppiset automaatit ovat niille parhaita. Riistaruokinnat ovat monesti avoimilla paikoilla, ja pikkulinnut ruokailevat mielummin suojaa tarjoavan metsän tai pensaikon laidalla.
Apilapitoinen Riistalaidun Diana, jossa on kauraa ja vehnää suojakasvina. Viljaa puitiin pois kaistoina, jolloin lisääntyvän valon avulla laidun lähtee nopeasti kasvuun. Sopii kaikelle riistalle.
Rusakot ja metsäjänikset ovat myös talviruokintojen vakioasiakkaita. Niille kelpaa kaikki, mitä pienet sorkkaeläimetkin syövät, joten niiden tarpeita ei juurikaan tarvitse erikseen huomioida. Tietysti jos haluaa ruokkia nimenomaan jäniseläimiä, niin tokihan niille voi laittaa tarjolle myös muita erikoisherkkuja. Diana Skoonemaissi esimerkiksi maittaa erittäin hyvin rusakoille.
Pieniä jäniseläinten ruokintapaikkoja olisi viisasta perustaa useita ympäri aluetta. Puiden ja pensaiden alustat ovat hyviä paikkoja ja tarjoavat suojaa myös petolinnuilta.
Pienpedoista supikoirat ja ketut vierailevat myös säännöllisesti ruokintapaikoilla. Supikoira syö usein sorkkaeläimille tarkoitettuja eväitä, kettuja puolestaan houkuttavat jyväruokinta-automaattien liepeillä liikkuvat jyrsijät.
Riistan ruokintapaikat ovat siten monipuolisia keitaita kaikille metsän eläimille, ja myös hyviä paikkoja pienpetopyynnille kyttäämällä.
