Eräelämää metsästävän toimittajan silmin

Teksti: Tiina Saario-Kuikko  Valokuvat: Evelina Åslund Bäckin kotialbumi  05.10.2021
Jaktliv - Eräelämää -ohjelman juontaja Evelina Åslund Bäck
Jaktliv kulkee toimittajan matkassa metsällä ja tutustuttaa myös tavallisen katsojan metsästyksen maailmaan. – Haluamme ohjelmallamme välittää intohimon ja kunnioituksen riistaa kohtaan, sanoo juontaja Evelina Åslund Bäck.
Ruotsalaisen Jaktliv-metsästysohjelman juontaja Evelina Åslund Bäck antoi Jahtimedialle haastattelun, jossa hän kertoo näkemyksiään itsekin jahteihin osallistuvana metsästävänä toimittajana. Suomen TV:ssä ohjelma näkyy nimellä Eräelämää.

Jaktliv on varsin suosittu naapurimaassamme Ruotsissa, jossa ohjelma on kerännyt jopa 250 000 katsojaa per jakso. Metsästystä ja eräretkeilyä Ruotsissa kuvaavassa sarjassa matkataan pohjoisesta etelään – jahdataan hirviä ja mustarastaita Lapissa sekä hanhia Skånessa.

Kollegansa Peter Ekeströmin tavoin myös Evelina Åslund Bäck on innokas metsällä kävijä, joka vie mielellään lajin monipuolista sanomaa katsojilleen. Myös ohjelman tuottaja Roberth Moström metsästää.

– Haluamme ohjelmamme kautta näyttää ja välittää metsästystä kohtaan tuntemamme intohimo ja kunnioitus riistaa kohtaan, Åslund Bäck sanoo.

 

Yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen äärellä

Ohjelmassa juontajat osallistuvat jahteihin ympäri Ruotsia kiinnostavien ihmisten kanssa, joilla on paljon kerrottavaa metsästyksestä ja luonnosta.

– Tapaamme heidät, opimme heiltä ja metsästämme heidän kanssaan, Evelina kiteyttää ohjelman idean.

Yhdessä he pääsevät jakamaan luontokokemuksen ja leirinuotion tarjoaman yhteisöllisyyden riistaherkkuineen sekä tiiviin yhteistyön metsästyskoirien kanssa luonnollisessa kontekstissa.

– Toivon, että ohjelmassa tapaamiemme ihmisten kautta pystymme osoittamaan kaikki metsästyksen osat, myös ne pehmeät arvot, jotka ovat tärkeä ja iso osa sitä, Evelina korostaa.

Evelina Åslund Bäck ja kollegansa Peter Ekeström kulkevat jahdeissa ympäri Ruotsia.

Avainsana: vastuullisuus

Kaiken toiminnan ydin on vastuullisuus.

– Toivon, että myös he, jotka eivät metsästä, ymmärtävät ja kunnioittavat sitä, että yhteiskunnassa on metsästäjiä, jotka haluavat metsästää itse ruokansa. Olemme harrastaneet lajia satojatuhansia vuosia, ja se on luonnollinen osa omaa kulttuurihistoriaamme, Åslund Bäck sanoo.

– Metsästys on meistä monen elämäntapa, ja sillä on erittäin suuri merkitys elämässämme, hän tietää.

– Meidän on myös ensiarvoisen tärkeää välittää tietomme seuraavalle sukupolvelle ja saada nuoria mukaan lajin pariin. Ehkä voimme jopa houkutella uusia ihmisiä metsästäjäjoukkoihin ohjelmamme kautta? Åslund Bäck toivoo.

– Metsästys on monen elämäntapa, ja sillä on erittäin suuri merkitys elämässämme, Åslund Bäck huomauttaa.

Monipuolinen tausta riista-alalla

Åslund Bäck kertoo havainneensa, että metsästys ja metsästäjätutkinnot ovatkin viime vuosina saavuttaneet suosiota.

– Monet tuntuvat nyt ymmärtävän, miten hämmästyttävä raaka-aine riistaliha on ja että metsästys on luonnollinen osa perintöämme. Se on erittäin hieno harrastus ja elämäntapa, jonka toivon vetoavan myös niihin, jotka eivät metsästä, hän sanoo toiveikkaana.

Kun Åslund Bäck ei metsästä, hän työskentelee jahti- ja tapahtumajärjestäjänä.

– Pyöritän omistamaani Joy Event Hunt & Health AB -metsästys- ja terveysyritystä. Myyn ja räätälöin vahvasti terveyteen keskittyviä metsästys- ja ulkoilujärjestelyjä. Olen myös yhdistänyt kurssitoimintaa metsästäjän tutkintokursseihin sekä koira- ja ampujakursseihin, Evelina kertoilee.

– Neljänä edellisenä kesänä olen lisäksi auttanut miestäni Wild Jämtland karhuntarkkailulaitoksessamme, jossa kävijät voivat nähdä luonnonvaraisia karhuja niiden luontaisessa ympäristössään. Olen työskennellyt myös mielenkiintoisen luontomatkailuprojektin, Slow Adventure Jämtlandin, kanssa. Tällä hetkellä työskentelen lisäksi metsästys- ja kalastuskurssien parissa Studiefrämjandetissa Östersundissa. 

Info
Evelina Åslund Bäck

Ikä: 47
Ammatti: Jahti- ja tapahtumajärjestäjä
Asuinpaikka: Röde, Jämtland
Ase: Sako Blackbear 308
Unelmajahti: Jylhät ja luonnonkauniit vuoristo- ja tunturimaisemat