”Kuulostaa siltä, että tilanne on jännittävä tai pelottava”, sanoo pehmeä naisääni Värtsilän Riistamiesten Mika Piiroisen taskussa. Istumme aamuvarhaisella karhupassissa kahdeksan kilometriä valtakunnan itärajalta, Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä. Tekoälystä varoitellaan, mutta tällä kertaa karhunmetsästystä liippaavaa keskusteluamme salaa kuunnellut ja oman lusikkansa soppaan heittänyt tekoälyavustaja on oikeassa.
– Viime yö meni pipariksi. Mutta hyvä merkkihän se on, kun homma edelleen sykähdyttää. Kaikilla meillä on varmasti jonkinlaisia tutinoita. Sen verran monta vuotta tässä on edelliskerrasta, Piiroinen myöntää.
Tekoälyllä on tähänkin lääke: ”Hengitä syvään. Voitko pyytää apua joltakulta tai voinko minä auttaa jotenkin?”
Kolme koiraa liikkeelle
Kolme tuntia aiemmin olemme kokoontuneet seuran majalle. Edellinen päivä ja juuri päättynyt yö ovat olleet täyttä sadetta. Lähimmän sääaseman mittariin on viimeisen vuorokauden aikana kertynyt vettä yli 25 milliä. Sitkeä sadealue on nyt väistynyt.
– Olosuhde on optimaalinen. Ei enää sada, mutta metsäpohja on märkä. Tämä on koirille loistava tilanne. Jos koira saa tuoreen jäljen, se kyllä pysyy sillä, varajohtajan roolissa jahtiin osallistuva Piiroinen sanoo.
Seurueen jäsenet ovat asentaneet parikymmentä riistakameraa paikkoihin, missä karhujen tiedetään liikkuvan. Yön ainoa kamerahavainto tuli naapuriseuran rajalta, missä kuvaan taltioitui nuori karhu. Koska kameroista ei muita osumia löytynyt, lähtivät seurueen kolme koirakkoa liinaamaan seudun metsäteitä ennen kello neljää. Reserviin jäi kaksi koiraa.
Enemmänkin haettiin
Tunnin etsimisen tuloksena tuore jälki löytyy. Kolmisenkymmentä miestä, yksi nainen ja pari nuorukaista ajavat kymmenessä minuutissa passiin tielinjoille suoalueen molemmin puolin.
Valmiiksi katsottujen passipaikkojen määrittämisessä puhuu yli 30 vuoden kokemus.
– Tiedämme melko hyvin reitit, joita karhut kulkevat.
Karjalankarhukoira Otto lähtee muutama minuutti ennen kuutta vauhdilla eteenpäin. Koirasta jää suora viiva puhelimen näytön karttasovellukseen.
– Nyt on tekemisen meininki, Piiroinen kiittää.
Kaatolupien määrälle häneltä ei kuitenkaan kiitosta heru. Poikkeuslupia myönnettiin tälle syksylle koko poronhoitoalueen eteläpuoliseen maahan 182. Pohjois-Karjalan osuus oli 118 karhua. Lupien myöntäminen on Piiroisen mukaan parempi kuin ei lupia lainkaan. Pitkälle se ei kuitenkaan riitä.
– Haimme Keski-Karjalaan lupia 50 eläimelle varovaisuusperiaatteen mukaan. Sillä määrällä olisi jo pystytty leikkaamaan vuosittain lisääntyviä paali- ja muita maatalousvahinkoja.
Nyt saatu lupien määrä on pintaraapaisu, Piiroinen sanoo.
– Tällä alueella on kymmenkunta karhua, jotka aiheuttavat jatkuvasti vahinkoa. Nyt saamme metsästää niistä yhden. Mitä vaikutusta sillä on?
Vaikeammat vaihtoehdot
Seuraavat tunnit tarkoittavat passimiehille odottelua ja paikan vaihtoja. Koirien haut päättyvät kerta toisensa jälkeen. Piiroinen arvioi, että aamun jahdissa koirat ovat olleet ainakin kolmen karhun jäljillä. Hän sanoo, että tämä on realistinen kuva karhunmetsästyksestä.
– Saalista ei vain haeta metsästä. Täytyy oikeasti tehdä töitä ja yrittää. Lopussa yleensä kiitos seisoo.
Puoli yhdeksään mennessä Keski-Karjalan alueelta on raportoitu kahdesta kaadosta. Piiroinen tulkitsee, että homma ei ole ollut paraatimarssia muuallakaan. Mieleen hiipii ajatus jahdin siirtämisestä seuraavalle päivälle. Tai mennäänkö sitten iltapassiin?
– Joskus sekin tuottaa tuloksen, mutta se on vaikeaa. Karhu liikkuu hiljaa, kuuntelee ja haistelee, onko ilmassa merkkejä jostakin erikoisesta.
"Haluamme saada koirat kiinni ennen rajansuuntaista valtatietä, jossa puhelinverkkokin nykyisin häviää."
Rutiineja tarvitaan
Tänä syksynä jahdissa on epävarmuutta aiempaa enemmän. Syynä on kolmen vuoden tauko karhujahdissa.
Piiroinen sanoo, että viimeinen karhunmetsästyksen ”normaalivuosi” oli 2021. Vuonna 2022 jahtiin ei päästy. Vuonna 2023 poikkeuslupia myönnettiin Keski-Karjalaan yhdeksän.
– Silloin meillä oli loistava tilanne petokoirien osalta. Oli paljon kokeneita koiria ja pentuja kasvamassa. Nyt tuolloin hankitut pennut ovat olleet pitkälti käyttämättä. Koirien iässä kolmekin vuotta on pitkä aika.
Myös karhujen käyttäytyminen ajotilanteessa on iso kysymys.
– Ne ovat kolmessa vuodessa oppineet olemaan ilman häiriötä. Se on ihan arvoitus, mitä ne nyt tekevät koirien kanssa.
Hieman yllättäen tietoliikenneyhteydetkin ovat heikentyneet.
– Kentät niin netin kuin puheluidenkin osalta ovat merkittävän paljon huonommat. Kyllä me haluamme saada koirat kiinni ennen rajansuuntaista valtatietä, jossa puhelinverkkokin nykyisin häviää.
Angien vuoro
Hieman yhdeksän jälkeen tunnelma sähköistyy. Marraskuussa 14 vuotta täyttävä plottinajokoiraveteraani Angie on saanut vainun. Peli on taas avoinna.
Seuraava puoli tuntia on aiemman toistoa: koira ajaa, mutta karhu väistää passilinjan kerta toisensa jälkeen ja kääntyy aina ennen tietä takaisin metsään. Parin kilometrin päässä koirasta Mika Piiroinen selostaa ruudulta tilannetta osittain meille muille, osittain ehkä itselleenkin.
– Oikeasti vähän jännittää.
Kello 9.40 koiran meno pysähtyy tielle. Pallura ei liiku juuri lainkaan. Piiroinen toistaa saamansa viestin:
– Ammuttu.
Tiheän vesakon alla makaa 130-kiloinen uroskarhu.
Angien isäntä, jahdissa koiramiehenä ollut Esa Huovinen kertaa tilannetta. Kuumotuksen aistii äänestä.
– Tarkoitus oli saada karhu ohjattua passilinjalle, mutta ei se mennyt millään. Karhu käveli kohti, pysähtyi ja näkyi selvästi. Siinä oli hotu, josta luoti menee varmasti. Jos karhu olisi juossut, eihän sitä olisi voinut ampua, parinkymmenen metrin päästä laukaisemaan päässyt uimaharjulainen sanoo.
Kaadettu karhu asetettiin seuran riistamajalla havupedille ennen punnitusta. Noin 30 henkilön jahtiseurueesta kymmenen oli paikkakuntalaisia. Muut tulivat lähiseudulta, Savosta, Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta.
Jutussa käsiteltiin vahinko- ja turvallisuusperusteisiin poikkeuslupiin perustuvaa karhunmetsästystä. Valtioneuvoston syyskuussa antama asetus taas laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan.
Metsästäjäliitto edellyttää, että karhun kannanhoidollinen metsästys toteutetaan koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä. Lue Metsästäjäliiton uutinen karhun kiintiömetsästyksestä.
Metsästäjäliitto korostaa, että vaikka kannanhoidollinen karhunmetsästys toteutetaan kiintiömetsästyksenä, vahinko- ja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat tulee säilyttää nykyisellään. Niitä tarvitaan tilanteissa, joissa yksittäinen karhu aiheuttaa vahinkoja tai muodostaa turvallisuusuhan.
