Tässä artikkelissa:
- Vältä haavakko ennakoimalla
- Pysy valppaana laukauksen jälkeen
- Osuman saaneen linnun tuntomerkit
- Kadonneen haavakon etsintä
- Haavakkojahdissa koira on ylivertainen apu
Vältä haavakko ennakoimalla
Haavakkolinnun todennäköisyyttä voi pienentää huomioimalla muutamia perusseikkoja. Ennakointi ja valmistautuminen tukevat onnistunutta riistalaukausta.
Huonoja osumia voi välttää valitsemalla passipaikka harkiten. Hyvä passipaikka tarjoaa riittävän näkyvyyden ampumasektorille. Se takaa samalla toiminnan yleisen turvallisuuden.
Ampumasektori kannattaa miettiä niin, että lähestyvän linnun ehtii havainnoida kyllin etäältä, jolloin jää aikaa valmistautua sen saapumiseen ampumahollille.
Yllättäen takavasemmalta puiden takaa järven ylle lentävät sorsat saavat helposti ampujassa aikaan erittäin nopean reaktion, jossa kunnon osumaan vaaditaan hyvä tuuri tai runsaasti treeniä kiekkoradalla.
Ampuminen on tekniikkalaji ja siinä jokainen voi kehittyä harjoittelun myötä tasolle, jolla voi sanoa eettisesti arvioituna olevansa hyvä ampuja.
Harvalla tulee syntymälahjana ohi kiitävän tavin vilahtaessa silmäkulmassa suoraan selkärangasta oikea tappavaan osumaan johtava haulikon noston liikerata.
Onnistunut riistalaukaus lähtee siksi aina suurimmalla todennäköisyydellä harjoittelun kautta haetun varmuuden ja lihasmuistiin kehittyneen omalle haulikolle sopivan liikeradan omaksumisen kautta.
Metsästys on stressittömämpää ja nautinnollisempaa, kun sitä toteutetaan asianmukaisen valmistautumisen, eli radalla suoritetun harjoittelun, jälkeen.
Vesilinnustuksessa ihanneolosuhteet ovat tuuleton ja sateinen keli, jolloin sorsat lentävät matalalta maltillisella vauhdilla. Jahtikausi on kuitenkin lyhyt ja säätila on viimeinen asia, joka sanelee metsälle lähtemisen aikataulun.
Kovassa myötätuulessa viilettävät tavit on keskivertoampujan parempi jättää koettamatta. Säätila vaikutta lintujen lentokorkeuteen, jonka määritteleminen voi olla vaikeaa.
Perussääntö on, että haulikkohollilla olevan linnun silmän erottaa selvästi. Lintu on tietenkin myös pystyttävä tunnistamaan lennossa ennen laukausta. On aivan eri asia ampua lintua sivusuunnasta kuin takaa tai edestä.
Ennakko on harjoiteltava kussakin tapauksessa kiekkoradalla.
Aamulennon ja iltalennon hämärässä lintujen siirtyessä ruokailupaikan ja lepopaikan välillä saalis on varmin, kun metsästäjä tuntee lintujen suosimat lentoreitit ja asettuu niiden varrelle passiin.
Metsästävä suomalainen on kykenevä moneen, mutta hämärännäkökyky hänellä on hyvin rajallinen. Iltalennolla pimeää metsänlaitaa vasten veteen laskevaan lintuun osuminen on hakuammuntaa. Valoa on oltava ampumatilanteessa niin, että ampuja voi tunnistaa linnun jahdin kohteena oleviin lajeihin kuuluvaksi.
Sanomatta selvää on, että haavakkoriski kasvaa, kun ammutaan hämärän pimeällä puolen.
Veteen ampuminen on myös hyvin epävarma tapa saada sorsa kerrasta reppuun. Veteen osuvat haulit kimpoavat riistasta poispäin ja hieman yli tai alle osoitettu laukaus osuu vain osittain. Varmin osumakohde on lentovauhtinsa hidastanut laskeva lintu.
Pysy valppaana laukauksen jälkeen
Kun tilanne on kohdalla ja ampuja on puristanut liipaisimesta, on seurattava katseella putoavan linnun asentoa.
Tilanteessa, jossa epäilys osuman tarkkuudesta herää, on aina paikallaan ampua perään varmistuslaukaus. Samoin jo veteen pudonneen elonmerkkejä esittävän linnun kohdalla. Näin varmistetaan se, ettei lintu pääse sukeltamaan kadoksiin.
Ammuttaessa varmistuslaukaus on muistettava ensin varmistua turvallisesta ampumasuunnasta. Vaakatasoon kohti rantoja ampuminen tiheään miehitetyllä metsästysalueella on turvallisuusriski.
Joskus lintu näyttää jatkavan laukauksen jälkeen lentoaan ilman mitään osumaan viittaavaa reaktiota, mutta lähtee sitten lopulta kuitenkin laskemaan järven vastakkaisella puolella veteen. Osuman vaikutus voi näkyä viiveellä.
Osuman saaneen linnun tuntomerkit
- Rentona rättinä siivet supussa alas putoava lintu on saanut hyvän osuman ja löytyy siitä, mihin koira ja ohjaaja sen markkeeraavat.
- Siipiosuman saanut lintu voi liidellä satoja metrejä ennen laskeutumista. Sen pudotuspaikka on painettava tarkasti mieleen, sillä usein on mielekkäintä siirtyä koiran kanssa lähemmäs ennen sen päästämistä hakuun. Näin koira saadaan nopeasti halutun riistan jäljelle.
Haavakoiden liikkeitä on mahdoton ennustaa. Ne siirtyvät yllättävän pitkiä matkoja, toisinaan järvellä ammuttu sorsa löytyy satojen metrien päästä metsän sisästä kuusen alta. Siksi tärkeintä on luottaa koiraan. Se tietää aivan varmasti paremmin kuin ohjaajansa, mihin haavakon hajujälki vie.
Niinkin on käynyt, että pudotuspaikalla usealla koiralla tehty haku on ollut tuloksetonta. Lintu löytyi lopulta täysin päinvastaisesta suunnasta, sukellettuaan pudotuksen jälkeen ampujan veneen alta pakoon. Usein haavakoiden perässä soudetaan pitkiä matkoja rantoja peraten, koiran hakiessa alueita järjestelmällisesti. Myös sieltä epätodennäköisestä suunnasta.
Kadonneen haavakon etsintä
Toisinaan hyvältä näyttäneen pudotuksen paikalta ei riistaa löydy. Sorsalinnut sukeltavat pitkiä matkoja ja piiloutuvat taidokkaasti kaislikkoon tai turvelettojen alle niin, että ihmisaistein niitä on mahdoton paikallistaa.
Toisinaan tehtävä on vaikea koirallekin, kun sorsa painuu sukelluksiin pohjaan tai pysyy veden suojassa vain nokkansa pään pinnalle nostaen. Veden pintaa ympäriinsä silmäillessä voi ohjaajakin hyvällä tuurilla havaita sukelluksissa olevan linnun.
Työssä vaaditaan koiralta sitkeyttä ja ohjaajalta malttia. Joskus sorsa jää sitkeästä yrityksestä huolimatta löytymättä. Tilanne kannattaa rauhoittaa ja palata myöhemmin tai seuraavana päivänä alueelle. Koira löytää maalle lepäämään nousseen haavakon silloin helpommin.
Haavoittunut maahan laskeutunut kanalintu pakenee metsästäjästä poispäin. Putoamispaikka on painettava hyvin mieleen ja merkittävä se näkyvästi, jotta tarvittaessa voi palata haravoimaan pudotusalueen maastoa.
Se tehdään edeten säännönmukaisesti hakua laajentaen, pudotusalue keskipisteenä. Kanalintu voi piileksiä juurakoissa tai kivien koloissa hyvin maastoutuneena. Koiran merkitystä sen löytämiseksi ei voi liiaksi korostaa.
Haavakkojahdissa koira on ylivertainen apu
Koulutetun koiran kanssa haavakoiden etsintä on helpompaa. Koira saadaan ohjattua satojakin metrejä halutulle noutoalueelle.
Toisinaan haavakko jää sukeltelemaan vesialueelle pulahtaen aina sen perässä liikkuvan koiran edestä lyhyen matkan karkuun. Näissä tilanteissa on tärkeä saada koira kutsusta pois ampumalinjalta, jotta lintu voidaan lopettaa.
Joskus pinnan alle painuva lintu toki tulee talteen ampumattakin, koiran avulla, sillä noutajat osaavat sukeltaa sorsan perään.
Koiran kokemus ja luonteen lujuus on valttia, sillä haavakoiden kanssa ne kohtaavat monenlaisia tilanteita. Kerran koko noudon palautusmatkan nokasta ja siivistä silmilleen saanut noutaja osaa tarttua elävään lintuun jatkossa selkäpuolelta ja paketoida sen siististi suuhunsa.
Edellä juoksevaan haavakkoon koira käy kiinni empimättä, sillä kirsun edestä lentoon ja saavuttamattomiin noussut lintu jää muistiin.
Kaikissa haavakkotilanteissa noutavan koiran on tuotava riista ohjaajan käteen rikkomatta ja purematta sitä, sillä murskattu riista on arvoton eikä kelpaa ruuanvalmistukseen. Noudon on tultava perille ohjaajan käteen saakka, sillä liian ennen koiran irti päästämä haavakko voi ottaa siivet alleen.
Haavakon lopetuksen hoitaa aina ohjaaja. Pienriistan lopetus tapahtuu kolkkaamalla sitä päähän. Terävä voimakas isku päähän lopettaa eläimen nopeasti. Repussa voi kantaa mukana tarkoitukseen sopivaa rautapalikkaa. Aseen perää ei koskaan käytetä kolkkaamiseen, sillä se on turvallisuusriski mahdollisen vahinkolaukeamisen vuoksi. Ase voi myös hajota, jos sitä käytetään lyömävälineenä.
