Noutajaperheen juhlapäivä: sorsajahdissa

Teksti: Johanna Koskiahde  Valokuvat: Pekka Rousi  20.08.2021
Neljävuotias Tuomas on innolla mukana aloituksen aattona kaaveiden viennissä.
Neljävuotias Tuomas on innolla mukana aloituksen aattona kaaveiden viennissä.
Sorsastuksen aloitus on perheessämme odotettu tapahtuma. Koululaisille on anottu rehtorilta sorsastusvapaata ja kuuden hengen seurueemme, äiti, isä, tyttäret sekä kaksi kultaistanoutajaa, viettää antoisan päivän Nurmon Varpulanjärvellä.

Elokuun kahdeskymmenes on noutajaväen vuoden kohokohtia. Kausi aloitetaan kyyhkysjahdilla, mutta vesilinnustus on se laji, jossa ammutun pienriistan talteenottoon jalostetut noutamisen mestarit pääsevät todella näyttämään taitonsa vaativissa maastoissa. 

Sen päivän merkityksen tuntuvat myös koiramme tietävän. Jo rannassa haulikoita pussista kaivettaessa kaksivuotias Lizi ja kahdeksanvuotias Sissi suuntaavat heti kohti venettä. Kuinka ollakaan, olosuhteet ovat taas kerran huonoimmat mahdolliset, sillä on aurinkoinen, pilvetön syyskesän keli. Linnut lentävät nyt korkealta ja kovaa.

Edellisenä päivänä on pienempien lastemme kanssa käyty pystyttämässä kyttäyspaikat ja laittamassa kaaveet valmiiksi veteen sorsia houkuttelemaan. Neljävuotiaalle Tuomakselle ja kuusivuotiaalle Senjalle on jännittävä hetki päästä osalliseksi metsästyksestä. Pikkuparia ei vielä jahtiin oteta, mutta tunnelmaan he pääsevät osallistumaan näinkin.

Lapsetkin aistivat sen odotuksen, joka ilmassa väreilee, kun päivä ennen aloitusta seurataan vielä pelkällä katseella tähdäten, miten heinurit kiitävät ohitse metsänlaidan tuntumassa.

Lapset oppivat arvostamaan riistalihaa, kun saavat olla osallisena sen hankinnassa, oppimassa eränkäynnistä. Se tuo elämän perusasiat lasten eteen, kun he saavat seurata riistalihan metsästystä ja valmistamista vanhempiensa kanssa. 

 

Työintoa puhkuen! Lizi ja Sissi odottavat jo kirsu tuulta haistellen Hiljalta lupaa hypätä autosta. Ne tietävät jahtikamppeiden ja mukaan pakattujen aseiden perusteella odottaa tositoimia.

Metsästykoira on kumppani vailla vertaa

Aloituspäivän aamuna pakataan tavarat ja eväät reppuun. Pannukahvia, ruisleipää ja käristemakkaraa, niissä on eräretken maku. Keli näyttää surkean kirkkaalta, mutta tunnelma on korkealla, kun saavumme järven rantaan. 

Me metsästämme Varpulan tekojärvellä. Siellä pudotus käy usein maastoon, josta sen enempää ihmisjaloin kuin veneelläkään riistaa ei talteen saada. Aikoinaan metsänpohjan päälle lasketussa, humuksen tummaksi värjäämässä vedessä kelluu turvelauttoja, ja vesialueen rikkovat lukuisat kalliosaaret. Rannat ovat soistunutta kaislikon peittämää upottavaa mattoa. 

Tällaisessa ympäristössä toimiva noutava koira on jo eettisestä näkökulmasta metsästyksen ehdoton edellytys. Puhumattakaan siitä, että metsästäjä haluaa saada ampumansa riistan pataan saakka. 

Liziltä on lupa odottaa nyt paljon, sillä jo ensimmäisenä syksynään, juuri vuoden iässä, se osoitti noutajaan haettujen ominaisuuksien, eli itseluottamuksen ja kuuliaisuuden, loistavaa kombinaatiota. Kun riistanlöytämisvietti on vahva, noutaja selviää karkuun sukeltavien, siipeensä saaneiden sorsien kanssa voittajana. Se sukeltaa ne ylös ja jäljestää satoja metrejä metsään karkonnutta haavakkoa. Ja tekee sen kaiken vasta ohjaajalta luvan saatuaan, siihen asti äänettömänä passissa odottaen.

Vaikka yhteistyö ohjaajan kanssa on kultaisellenoutajalle mieluisaa, kouluttamatta ei koirasta toimivaa saa. 

Työintoinen noutaja jaksaa jahdissa vaivatta koko päivän, kun se osaa rauhoittua taukohetkinä. On hienoa seurata, miten samassa eläimessä on yhtä aikaa valtava energia ja äänetön maltti.
Vähäpuustoisella turveletolla on naamioiduttava huolella maastoverkon suojissa

Riistanhoitotyö on olennainen osa metsästysharrastusta

Hyvissä ajoin asemoidutaan passipaikoille. Pikkupari on jätetty kotiin lastenvahdin iloksi ja koululaisten kanssa siirrytään omille kotuksille. Mieheni Timo ja 11-vuotias Hilja veneilevät omaan passiinsa, Sissi mukanaan. Minä siirryn 13-vuotiaan Elsan ja Lizin kanssa pikku mättäällemme, jolla meitä pinnalla kannattelevat muutaman kitukasvuisen hieskoivun juurakot.  

Meidän valtaamamme niemennokka on ahdas ja vetinen, hiljalleen järven pohjaa kohti allamme painuva letto. Olosuhteet eivät ole mukavimmat, mutta paikka tunnetun lentoreitin alla on sen arvoinen. Järven saaret ja notkelmat täyttyvät metsästäjistä. Aloituspäivässä on oma karnevaalitunnelmansa.

Poikueita on tänä vuonna laskettu olevan kohtuullisesti ja jahtikauteen käydään hyvillä mielin, tehdyn riistanhoitotyön kiitoksena. Vesilintukantojen vahvistamisen eteen tehtävä riistanhoitotyö on meille olennainen osa metsästysharrastusta. Vanhoille turpeennostomaille on alueellamme rakennettu kosteikkoja, ja näin elinympäristöjä luomalla pyritään tukemaan lintukantojen kasvua. 

Vesi on elementti, joka vetää noutajia puoleensa. Lizi kastautuu aina, kun sulaa vettä sattuu kohdalle, oli helmi- tai heinäkuu. Nyt se ui kaislikon reunaa peraten, kirsu pystyssä hajuja hakien, kunnes kutsun sen kotukseemme rauhoittumaan. Vaikka maastoon sulautuva tumma turkin väri tekee siitä huomaamattoman, liike karkottaa sorsat tiehensä. 

Kello lähenee h-hetkeä ja on aika vetäytyä asemiin kotuksen suojiin. 

Yhteistyöllä onnistutaan

Puolenpäivän koittaessa katseet naulitaan taivaalle. Tehtävänjako on selvä: Elsa pillittää, Lizi odottaa huomaamattomana paikallaan ja äiti tulittaa. Kun takana on useampi yhteinen jahtisyksy, tekeminen sujuu rutiinilla. 

Vaikka nuori noutajani pursuaa intoa, sen maltti pitää. Hermorakenne sen määrää, löytyykö koirasta kyky laskea kierrokset alas silloinkin, kun ympärillä alkaa kiihdyttävä laukausten pauke. Ensimmäisen lämpimän riistan noudon jälkeen työintoinen noutaja kyllä tietää, mitä laukaus merkitsee. Se myös oppii tähystämään taivaita. Useamman kerran olen huomannut lähestyvän sorsan koiran kertomana. Tarkkakuuloisena se aistii jo kauan ennen ihmistä lähestyvien siipien havinan. 

Jostain etäältä kantautuu laukauksen ääni. Vilkaisen kelloa, aika on täysi. Kehotan Elsaa harjoituksen vuoksi puhaltamaan pillistä houkutusääniä ilmoille. Se ensimmäinen laukaus nosti lintuja ylös, ja muutamia sorsia näyttää lentävän pitkän matkan päässä meistä. Elsa pillittää rauhallisella tasaisella tahdilla, ja riemuksemme näyttää siltä, että tähän kutsuun vastataan. 

Lizi istuu jalkojeni juuressa maastoverkon suojissa, seuraten tilanteen kehittymistä äänettömänä. Jotenkin se vain näyttää tietävän, mitä siltä odotetaan, vaikka on vielä kovin kokematon. 

Elsa hallitsee jo tehtävänsä pillittäjänä. Useamman linnun haulikon hollille houkutelleelle tytölle jahtipäivän aamu on jännittävää odotusta täynnä.

On huikea hetki, kun Elsa saa kaukaa havaitun linnun kääntymään meitä kohden. Kasvot alas painettuina liikkumatta odotetaan, varovasti pälyillen, pillittäjän houkutellessa lintua lähemmäs. Kun sorsa alkaa tehdä päidemme yllä tarkistuskierroksia, vähitellen laskeutuen, lopulta hollille tullen, on kuin aika pysähtyisi toviksi. On äidin vuoro suorittaa oma osuutensa. Tähtäys ja laukaisu. 

Sorsa putoaa rennon näköisenä useamman kymmenen metrin päähän turvelautan taakse veteen. Oletan Lizin havainneen pudotuksen, mutta maastoverkon takaa se tuskin näki tarkkaa pudotuspaikkaa. Se osaa kuitenkin edetä osoitettua linjaa, ja vaikka veden ja maan vuorottelu tekee tehtävästä haastavan, uskon sen saavan tuulesta sen verran apua, että saamme riistan talteen. 

Kutsun Lizin sivulle, näytän kädellä suunnan ja koiran kiinnitettyä katseensa sinne, annan käskyn edetä. Määrätietoisesti se ui turvelautalle, nousee sille ja jatkaa kehotuksestani matkaa edelleen. Kirsu nousee ylös ja näen, että se saa linnusta vainun. Vesi pärskyy tuhansin auringonsäteissä kimmaltavin pisaroin, kun Lizi loikkaa vauhdikkaasti sorsan perään ja ottaa sen talteen. Vuolain kehuin kiitän pientä koiraani ja se lähtee palauttamaan riistaa samaa reittiä minulle. 

 

Siitä hetkestä, jolloin Lizi luovuttaa kauniisti käteeni itse ampumani heinäsorsan, ei puutu mitään. Ylpeys ja ilo ovat päällimmäiset tunteet. Ja mikä parasta, oma tyttäreni on vierelläni jakamassa nuo tunteet. Aito riemu kuuluu lapsen äänestä, ja täysin

Odotukset iltalennossa

Nykyajan nuoret eivät tylsyyttä siedä, mutta metsästävän perheen lapset oppivat siihen, että hiljaa mitään tekemättömänä voi saavuttaa jotain hienoa. Passissa tunnit vierähtävät, mutta suklaapatukan voimin päivä jatkuu odottavissa tunnelmissa makkaranpaistotaukoon saakka. Iltapäivällä siirrytään pitämään nuotiota kuivemmalle tantereelle.

Aloituksessa saalis jää vaatimattomaksi. Timo ja Hilja saivat kuitenkin myös pudotuksen ja Sissi oli päässyt töihin etsien koirattomien tuttavien ampuman haavakon talteen. Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta odotukset ja ajatukset kääntyvät iltalentoon, joka ensimmäisenä ehtoona tapaa olla hyvä. 

Kun vain saataisiin pilviä taivaalle ja malttia ampujille, niin sorsia pudottaisi kyllä meillekin saakka, sinne järven perälle.