Tässä artikkelissa
Riistaeläimen tarpeet
Kuten ihmisen perustarpeiden, myös riistaeläinten perustarpeiden voidaan kuvitella rakentuvan Maslow’n tarvehierarkian tapaan pyramidiksi, jonka pohjakivinä ovat tarpeista merkittävimmät ja tärkeimmät. Ravinnon ja suojan tarve johdattelevat valtaosaa eläinten käyttäytymisestä ja antavat vihjeitä siitä, mistä metsästäjän kannattaa lähteä riistaeläimiä etsimään.
Perustarpeiden ymmärtäminen mahdollistaa siis riistaeläinten käyttäytymisen ennakoimisen, ja vaikka kokemusta itse kyseisestä riistalajista ei runsaasti olisikaan, voi metsästäjä muutamaan yksinkertaiseen kysymykseen vastaamalla selvittää itselleen tärkeimpiä vihjeitä alueella metsästämiseen:
- Mitä kyseinen riistaeläin käyttää ravinnokseen tähän vuodenaikaan?
- Missä kyseinen riistalaji todennäköisesti majailee suojassa lepoaikanaan?
- Minkälaisia reittejä riistaeläin käyttää siirtyessään alueelta toiselle?
Ruokailualueet
Karttaa tutkien metsästäjä voi melko helposti paikallistaa mahdollisia riistan suosimia ruokailualueita, ja lähteä tutkimaan niitä ympäröivää maastoa. Mahdollisuus oleskeluun metsästysalueella tutkien sitä etukäteen on kullanarvoinen, ja tarkkaillen ja kiikaroiden vietetyt hetket ehdottomasti hyvin käytettyä aikaa - mutta vaikka tätä mahdollisuutta ei olisikaan, voi mahdollisia ruokailupaikkoja pelkän kartankin avulla hahmotella jo etukäteen.
Riistalajista riippuen huomio kannattaa kiinnittää esimerkiksi pelto- ja niittyaloihin, joidenkin lajien kohdalla pienempiin ja toisien kohdalla suurempiin yhtenäisiin alueisiin.
Järkevää on myös tarkistaa esimerkiksi pelloilla viljeltävät kasvilajit ja peltoalojen tilanne. Kynnetyillä, mustalla mullalla olevilla pelloilla harvoin viihtyy merkittäviä määriä sorkkaeläimiä ennen seuraavaa vihantaa.
Pienriistan, kuten kanalintujen kohdalla ruokailualueiden etsiminen voi tarkoittaa marjakankaita, loivempia etelänpuoleisia rinteitä tai vaikkapa joenvarsikoivikoita.
Suoja-alueet
Ravinnon lisäksi riistaeläimet tarvitsevat suojaa. Suoja- eli lepoalueet vaihtelevat riistalajista riippuen, mutta sijaitsevat parhaimmillaan ravinnonlähteen lähettyvillä. Esimerkiksi valkohäntäpeura viihtyy monin paikoin hieman kauempana ruokapelloiltaan kuin metsäkauris, ja saattaa suosia hieman korkeampia maastokohtia.
Kartan korkeuskäyriä tutkien metsästäjä voi etukäteen etsiä potentiaalisia mäennyppylöitä tai tiheikkönotkelmia joilla sorkkaeläimet voisivat viettää kirkkaimpaan päiväsaikaan lepohetkiään. Itse maastossa tehdyllä tarkastelukäynnillä etukäteistutkiskelu muuttuu hyvässä lykyssä oikeiksi havainnoiksi!
Kulkureitit
Perustarpeiden myötä tärkeiden elinalueiden löytäminen mahdollistaa myös kulkureittien etsimisen. Moni riistaeläin majailee sivussa ravintopaikastaan ja siirtyy usein samoja kulkureittejä käyttäen ruokailemaan ja lopulta takaisin lepopaikoilleen.
Rajapinnat, metsänreunat, vesistöjen rajat, jyrkät maastonmuodot ja peltojen keskellä sijaitsevat metsäsaarekkeet toimivat usein luontaisina kulkureitteinä monelle eri riistalajille ja ovat metsästäjälle hyviä lähtökohtia riistapolkujen löytämiseksi. Hyvä keino kulkureittien selvittämiseksi on kulkea esimerkiksi pellon reunaa tutkien sen ympäristöä. Aktiivisesti käytetylle kulkureitille muodostuu nopeasti selkeä polku, jota seuraamalla metsästäjä voi oppia runsaasti lisää riistaeläimestä ja sen suosimista alueista.
Erityisesti metsästyspaineen alla riistaeläimet tottuvat olemaan erityisen varovaisia ruokailualueillaan ja metsästäminen voi joskus olla hyvinkin haasteellista, tästä syystä kulkureitit ovat metsästäjälle usein myös erinomaisia metsästyspaikkoja. Kulkureittien vieressä passittaen on usein mahdollista päästä hyvinkin lähelle riistaeläimiä, niiden tallatessa usein samoja polkuja kerta toisensa jälkeen.
Mikäli kulkureittejä löytyy useampia, ovat niiden risteyskohdat hyvinkin merkittäviä paikkoja sekä passitteluun että vaikkapa riistakameralle, jonka avulla metsästäjä pääsee nopeasti kärryille siitä, minkälaisia riistaeläimiä alueella kulkee, ja mihin aikaan.
Muut tekijät
Riistaeläinten käyttäytymistä ja liikkeitä arvailtaessa on hyvä kiinnittää huomiota myös niin säähän kuin vuoden- ja kellonaikaankin.
Ravinnonlähteet vaihtelevat vuoden kierron mukaisesti, riistaeläin ruokailee usein tietyn syklin mukaisesti ja moni saaliseläin kulkee ruokailualueelleen vallitsevan tuulen saattelemana haistaakseen kohteenaan olevan alueen ennen sille ilmestymistään.
Havainnot riistasta tietyillä alueilla esimerkiksi kauden alkupäässä antavat metsästäjälle tiedon juuri kyseisestä ajankohdasta, mutta eivät välttämättä kerro riistaeläimen käytöksestä myöhemmin syksyllä. Ruokailualueena toimivan pellon puiminen, pellon kyntäminen, muiden peltojen itäminen tai vaikkapa ruokinta lähialueella voivat muuttaa riistaeläimen käytöstä. Metsästäjän onkin siis äärimmäisen tärkeää tarkkailla myös olosuhteita joiden myötä riistaeläin on alueelle päätynyt, ja havainnoida muutoksia niissä.
Metsäkauris on erinomainen esimerkki vuodenajan vaikutuksesta käyttäytymiseen. Metsäkauris laumautuu talven kylmiksi kuukausiksi ja majailee hyvin liki ruokapaikkaansa jopa koko lumisen ajan - parhaimmillaan 50-100 metrin päässä ruokailupaikastaan. Kevään tullessa kauriit kuitenkin ajautuvat takaisin omille reviireilleen.
Havaintopäiväkirja päivämäärä-, sää-, ja kellonaikatietoineen auttaa luomaan kuvaa eläimen käyttäytymisestä eri olosuhteissa.
Omakohtaisia kokemuksia riistan liikkeistä olen voinut havaita muun muassa kuun vaiheiden myötä. Päivittäinen ajomatkani kotoa lasten koululle kattaa suuria peltoalueita, joilla tyypillisesti on havaittavissa muutamia riistaeläimiä päiväsaikaan avoimella ruokailemassa. Kuitenkin, satunnaisesti, ajomatkan aikana nähtyjen riistaeläinten määrä on kymmenkertaistunut niin, että näkyvillä on 5 valkohäntäpeuran sijaan saattanut olla 60 valkohäntäpeuraa, kellonajan ollessa sama. Yhteiseksi tekijäksi näille havainnoille olen löytänyt nousevan kuun (mutta ei kuitenkaan täysikuuta) ja kylmän rintaman saapumisen. Seuraavana päivänä pellot voivat olla taas täysin tyhjiä.
