Lihansyönnin oikeutuksesta ja riistalihan roolista puhuttaessa täytyy ensin tarkentaa, mitä näkökulmaa tarkastellaan. Tämä jää usein tekemättä: annamme vastauksia moraalikysymyksiin, mutta unohdamme helposti sen, että moraalinäkökulmia on useampia.
Tartumme helpoiten itsellemme tärkeimpään ja oikeimmalta tuntuvaan vastaukseen ja alamme pitää sitä totuutena.
Moraalinen totuus ei kuitenkaan koskaan ole yksiuloitteinen, vaikka siltä se saattaakin tuntua.
Siisti liha vakuumissa häivyttää totuuden
Yleistä lihansyöntikeskustelua seuratessa voisi ajatella, että lihan kulutus on huomattavassa laskussa. Tosiasiassa ainoastaan lihansyönnin kasvu on tasaantunut.
96% suomalaisista syö edelleen lihaa. Lihankulutus on keskimäärin noin 80 kiloa kansalaista kohden.
Koskaan aiemmin emme ole pystyneet syömään tällaista määrää lihaa. Kasvun taittuminen saattaa johtua siitä, että paljoa tätä enempää ei ihmiseen lihaa päivittäin mahdu. Samaan suuntaan on johtanut alkutuottajien tiukentuva taloustilanne. Tuotantomääriä on ollut pakko kasvattaa, jotta työtä olisi mahdollista tehdä edes jotenkuten kannattavasti.
Lihateollisudeen kuluttajakeskeinen tuotekehitys on onnistunut vaikuttavalla tavalla. Liharuoalla on yksinkertaisesti ollut sekä helpoin että halvin ruokkia vaativiakin suita.
Eläimen käsittelyssä käsiä ei tarvitse liata, ruhon osat on paketoitu siististi ja helppokäyttöisesti, eivätkä valmiit tuotteet enää muistuta alkuperästään.
Riistaeläintä silmästä silmään
Lihansyönnin määrän kasvaessa ruoan arvostuksen suhteen on tainnut käydä päinvastoin. Itsestään selvää on vaikea muistaa arvostaa.
Juuri tähän kohtaan riistaruoka tarjoaa kiistattoman vastauksen. Metsästys on vaivannäön ja rahankäytön suhteen aivan kaistapäinen tapa hankkia ruokaa kaupassa käyntiin verrattuna, mutta juuri käytetty aika ja raha lisäävät ruoan arvoa. Omalla kohdallani kaikkein eniten arvoa kuitenkin nostaa kuoleman kohtaaminen.
Toisin kuin joskus väitetään, että jos ihmiset joutuisivat kohtaamaan syömänsä eläimen kuoleman, kaikki eivät suinkaan jättäisi lihaa syömättä. Osa täydellä varmuudella jättäisi, ja loputkin katsoisivat ruokaansa kokemuksen kautta hiukan eri tavalla, mutta jatkaisivat lihansyöntiä kuitenkin.
Tämän kokemuksen kautta metsästäjä on paremmassa kosketuksissa ihmisen kehityshistoriaan ja elämän realiteetteihin.
Hankkimalla perheeni liharuoan metsästämällä toteutan vaistojani ja koen asettuvani konkreettisesti osaksi luonnon kiertokulkua sen sijaan, että yrittäisin astua siitä ulos ja kieltää itseltäni vaistojeni toteuttamisen.
Tiedostan, että valintani vaatii toisen elollisen olennon kuolemaa ja juuri siksi arvostan liharuokaa nykyisin paljon enemmän, kuin ennen metsästyksen aloittamista.
Metsästäjä ja tietokirjailija Aleksi Lumme on kirjoittanut mm. Metsästä - pyyntionnea ja mielenrauhaa -kirjan, jossa pohditaan metsästyksen syvempää merkityksellisyyttä.
Instgramissa @thepleksi
