Metsästysammunnan kilpailut tähtäävät vastuullisiin riistalaukauksiin

Teksti ja kuvat: Eija Vallinheimo  18.08.2021
Varsinaissuomalainen Mika Tattinen ampui SM-kisoissa molemmat luodikkolajit, hänet kuvattiin metsästysluodikkoradalla. Metsästysluodikko jäljittelee kanalinnun luodikkopyyntiä esim. pystykorvan haukusta. Lajissa ammutaan paikallaan olevaan metsonkuvaan.
Varsinaissuomalainen Mika Tattinen ampui SM-kisoissa Lopella kesäkuussa 2021. Metsästysluodikko jäljittelee kanalinnun luodikkopyyntiä esim. pystykorvan haukusta. Lajissa ammutaan paikallaan olevaan metsonkuvaan.
Metsästäjäliitto vastaa Suomessa metsästysammunnan kilpailutoiminnasta. Kilpailuissa on kaksitoista haulikko-, kivääri- ja ilmakiväärilajia. Niissä kaikissa on mahdollisuus kilpailla SM-tasolla sekä kansainvälisissä lajeissa myös PM- ja EM-tasolla. Kilpailut ovat näkyvä osa toimintaa, mutta tärkeintä on kuitenkin ampumisharjoittelu metsästystilanteita varten.

Tänä vuonna korona kuritti kisajärjestelyitä ja kaikkia suunniteltuja kisoja ei pystytty järjestämään. Peruutuslistalle joutuivat mm. Pohjoismaisen metsästysammunnan PM-kilpailut Mäntsälässä. Myös moni kesän kilpailuihin osallistunut kertoi, että harjoittelu oli jäänyt vähiin koronan takia.

 

Kesän 2021 kilpailuja

Viikonloppuna 5.-6.6. ratkottiin sekä Pohjoismaisen että Eurooppalaisen metsästysammunnan suomenmestarit Nokialla. Metsästysammunnan idea on imitoida luonnonmukaista metsästystunnelmaa. Helteisen kilpailun tunnelmista voit lukea täältä: Nokian kisaviikonloppu oli kuuma

Tänä vuonna kisattiin eurooppalaisen metsästysammunnan Euroopan mestaruuksista Unkarissa. Kokonaiskilpailun Euroopan mestarit tulevat Suomesta. Juttu menestyksekkäästä kilpailusta löytyy täältä: Unkarissa kisattiin eurooppalaisen metsästysammunnan Euroopan mestaruuksista

Oranssit savikiekot pirstoutuivat ja hirvitaulut saivat osumaa, kun Metsästäjäliiton ja Sakon 100-vuotisjuhlakisat kuitenkin käytiin hienossa ja aurinkoisessa säässä Lopen ampumaradalla 22.-25.7. Voit lukea jutun kisoista täältä: Metsästysammunnan SM-kilpailu tarjosi karvaita pettymyksiä ja täydellisiä onnistumisia

Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri, Alastaron Metsästysseura ja Virttaan Erä-Veikot järjestivät hirvenjuoksun ja -kävelyn SM-kilpailut Virttaalla 6.-8.8. Hirvenjuoksuun kuuluu kolme osalajia: juoksu, etäisyyden arviointi ja ammunta. Kuvassa punkalaitumelaisia hirvenjuoksijanuoria.

Kuva: Juha Aro

Instagramin kisahuumaa

Info
Lisätietoa saat täältä

Kilpailujen tulokset löytyvät hirviurheilu.com -sivuilta.

Kilpailulajit ja muuta tietoa kilpailusta löytyy https://metsastajaliitto.fi/metsastajalle/kilpailutoiminta/lajiesittelyt