Turvalippu kertoo lataamattomasta aseesta

Teksti ja kuvat: Ira Honkonen  21.11.2023
Selvästi näkyvä turvalippu työnnetään aseen paruunapesään osoittamaan, että ase on lataamaton. Turvalipun käyttö tulee pakolliseksi Metsästäjäliiton ampumakilpailuissa vuoden 2024 alusta alkaen.
Selvästi näkyvä turvalippu työnnetään aseen paruunapesään osoittamaan, että ase on lataamaton. Turvalipun käyttö tulee pakolliseksi Metsästäjäliiton ampumakilpailuissa vuoden 2024 alusta alkaen.
Turvalipun käyttö aseissa tulee pakolliseksi Metsästäjäliiton ampumakilpailuissa vuoden 2024 alusta. Lippu on hyvä tapa lisätä aseturvallisuutta muutenkin.

Aseen turvalippu ei ole uusi keksintö. Sitä on käytetty maailmalla ampumakisoissa, ja myös Suomen Ampumaurheiluliiton kisoissa, jo vuosien ajan. Turvallisen aseenkäsittelyn edistäminen on myös Metsästäjäliiton agendassa. Siksi turvalipun käyttö tulee pakolliseksi liiton ampumakilpailuissa vuodesta 2024 alkaen.

– Meillä on esimerkiksi SM-kisoissa paljon ampujia yhtä aikaa radalla ja silloin onnettomuusriski aina kasvaa. Toiveissamme tietenkin on, että turvalippu otettaisiin käyttöön kaikissa tilanteissa, joissa aseita käsitellään – ei vain kilpailuissa, joissa se on pakollista, Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen toteaa.

Joroisissa metsästysammunnan ABC-koulutuksia vetänyt, sekä metsästystä että Metsästäjäliiton luodikkolajeja harrastava Aleksi Hännikäinen näkee turvalipun tarpeelliseksi.

– Kilpa-ampujat pääsääntöisesti ymmärtävät miten asetta käsitellään, mutta niin sanotuissa kyläkilpailuissa näkee huolimatonta aseenkäsittelyä. Vahinkoja ja läheltä piti -tilanteita kuulee ihan liian paljon, Hännikäinen toteaa.

Metsästäjäliiton luodikkolajeja harrastava Aleksi Hännikäinen näkee turvalipun tarpeelliseksi.
Turvalippu kannattaa pitää aseessa kylmänostojakin harjoitellessa. Kun itsekin näkee lipun, ei tarvitse miettiä mitä patruunapesässä on.

Helppokäyttöinen valmislippu

Jousella varustettu turvalippu on ammunnan puoliammattilaisen, tuotekehitysinsinööri Jaakko Viitalan käsialaa.

– Markkinoilla tähän asti olleiden turvalippujen käytettävyys on ollut huono pulttilukkoiselle aseelle. Tavoitteena oli edullinen ja helppokäyttöinen sekä asetta vahingoittamaton turvalippu. Aseeseen koskevat osat ovat teknistä muovia, joka ei naarmuta aseen piippua. Muoviosista huolimatta turvalipun voi laittaa patruunapesään heti ampumisen jälkeen, Viitala kertoo.

Viitala on practical-ammunnan maailmanmestari viiden vuoden takaa, ja hän ampuu vuosittain kymmeniätuhansia laukauksia. 

– Kansainvälisissä kisoissa turvaliput ovat olleet arkipäivää jo pitkään. Practicalissa on ampumalajien tiukimmat turvallisuussäännöt. Jos et pidä turvalippua kisasuorituksen ulkopuolella tai osoittelet aseella väärään suuntaan, sinut hylätään.

Pulttilukkokivääriin asetettava turvalippu lukitsee kiväärin lukon auki ja varmistaa, ettei patruunapesään pääse patruunaa. Kirkkaan värinen turvalippu viestii muille aseen lataamattomuudesta.

Viitala pitää turvalipun aseessaan kylmänostojakin harjoitellessa. Kun itsekin näkee lipun, ei tarvitse miettiä mitä patruunapesässä on. Kisaympäristössä ja muissa tapahtumissa, joissa aseita käsitellään ei riitä, että tietää itse osaavansa aseen turvallisen käsittelyn. Turvalippua käyttämällä tiedon siitä saavat muutkin.

Info
Muista myös nämä

1. Käsittele asetta aina kuin se olisi ladattu

Älä koskaan oleta aseen olevan lataamaton. Aina kun otat aseen käsiisi, tarkasta ensimmäiseksi, että se on lataamaton taittamalla ase tai avaamalla lukko. 

2. Älä osoittele aseella

Älä ikinä osoita aseen piipulla mitään, mitä ei ole tarkoitus ampua. Aseella saa osoittaa vain kohdetta: savikiekkoa, maalitaulua tai riistaeläintä, jonka ampumiseen olet henkisesti valmis, vaikka sitä ei olisikaan tarkoitus ampua. Tilannetta ei muuta edes se, että ase olisi lataamaton. Piipun turvallinen suunta on kohti maata tai kohti taivasta.

3. Pidä sormi pois liipaisimelta 

Pidä sormi suorana liipaisinkaaren ulkopuolella aina siihen saakka, kunnes näet kohteen tähtäimessä. Metsästäessä sormi viedään liipaisimelle vasta kun ase on poskella, riistalaji on tunnistettu, varmistin on poistettu ja ampumapäätös on tehty.

4. Ole varma kohteesta

Älä ammu kohdetta, jota et ole tunnistanut. Varjoa, ääntä tai siluettia ei pidä ampua, jos et varmasti tunnista kohdetta. Varmista myös tausta, jotta kohteen kokonaan läpäisevä luoti tai kohteeseen osumattomat haulit eivät aiheuta vaaraa.