Suomalaisia riistaeläimiä: Karhu

Karhu (Ursus arctos) on aina ollut arvostettu ja pelättykin peto. Kansanperinteessä karhua ei uskallettu mainita nimeltä, vaan sille keksittiin aikoinaan erilaisia kiertoilmaisuja. Esimerkiksi otsoksi, mesikämmeneksi ja kontioksi kutsumalla arveltiin mahdollisesti, ettei viisaana pidetty karhu kuulisi nimeään mainittavan ja tulisi luokse. Toisaalta metsästäjät tahtoivat ehkä välttää karhun karkottamista.

Karhun elintavat ja ravinto 

Karhua tavataan koko Suomessa. Se elää suurilla elinpiireillä, jotka voivat vaihdella kooltaan alle tuhannesta jopa useisiin tuhansiin neliökilometreihin. Naaras saattaa toisaalta elää vain muutaman sadan neliökilometrin alueella. Karhu voi taittaa lyhyessä ajassa pitkiäkin matkoja: parin vuorokauden aikana se saattaa kulkea puolensataa kilometriä.

Kaikkiruokaisena eläimenä karhu on monipuolinen ravinnonkäyttäjä. Keväällä lisääntymisaikana sekä syksyllä ennen talviunta sen ruoka painottuu haaskoihin ja muuhun lihaan. Vaikkei karhu olekaan erityisen tehokas pyytäjä, se voi saada saaliikseen sorkkaeläimiä, jäniksiä, kanalintuja ja myös pienpetoja. Etenkin huonompina hirvivuosina karhu voi saalistaa myös kotieläimiä, kuten lampaita. 

Suurimman osan vuodesta karhu on enemmänkin kasvissyöjä. Sille maistuvat vihreiden kasvinosien lisäksi muun muassa juuret, hyönteiset ja marjat.

Varovaisena eläimenä karhu yleensä väistää ihmistä taitavasti, ja sitä voi olla vaikea päästä näkemään. Tiheiden kantojen alueella havaintoja tehdään kuitenkin enemmän. 

Normaalitapauksissa itsensä tai pentueensa uhatuksi kokeva karhu tyytyy lähinnä uhkailemaan tunkeilijaa valehyökkäyksillä, mutta onnettomuuksiakin on sattunut. Kuolemaan johtanut kohtaaminen tapahtui esimerkiksi 1990-luvun lopussa, kun ihminen joutui pentujaan puolustaneen emokarhun tielle.

Elinympäristö, vuosirytmi ja lisääntyminen

Karhu viihtyy monenlaisissa metsämaisemissa. Mieluisimpia lienevät kuitenkin tiheät sekametsät, joissa riittää hirviä ja poroja saalistettavaksi sekä vanhat havumetsät, joista karhu löytää muurahaiskekoja, toukkia ja kuoriaisia tongittavaksi. Paljaaseen maahan jääneet suuret jalanjäljet, revityt kannot sekä kaavitut muurahaispesät ovatkin parhaita merkkejä kontion oleskelusta alueella.

Syksyllä ravinnonhakumatkat lyhenevät, ja karhu alkaa kerätä itselleen rasvakerrosta lihapitoisella ravinnolla. Syys–lokakuussa karhu tyhjentää suolensa ja vetäytyy talvipesäänsä, jonka se yleensä kaivaa pehmeään maahan tai esimerkiksi muurahaiskekoon. Mikäli karhua ei häiritä, se nukkuu pesäpaikassaan talven yli huhti–toukokuulle asti. Keväällä karhu on jälleen nälkäinen pitkän ja energiaa kuluttaneen talviunen jälkeen.

Moniavioisen karhun kiima on kesä–heinäkuussa. Tuolloin urokset käyvät naaraista kiivaita ja verisiäkin tappeluita. Kevättalvella naaras synnyttää pesäänsä 1–2 sokeaa, vain noin 300 gramman painoista pentua. Eteläisessä Suomessa pentuja voi tulla jopa 3–4. Emo imettää syksyyn asti ja vieroittaa pentunsa tavallisesti noin 1,5-vuotiaina. Joskus pentu saattaa kulkea emonsa mukana kuitenkin jopa 2,5-vuotiaaksi.

Pienestä pentumäärästä johtuen karhun lisääntyminen on hidasta, mutta toisaalta pentukuolleisuus on suhteellisen vähäistä. Pentuja tappavat esimerkiksi aikuiset uroskarhut. Ruotsissa tehtyjen tutkimuksen mukaan tällaiset urokset eivät koskaan olleet kyseisten pentujen isiä, vaan ne surmasivat ainoastaan muiden urosten jälkeläisiä.

Suomen karhukanta

Arvostettuna eläimenä ja toisaalta pelättynä petona ja haluttuna saaliina karhu herättää suuriakin tunteita ihmisten keskuudessa. Karhua tavataan koko Suomessa. Tiheimmät kannat keskittyvät maamme itäosiin ja Keski-Suomen sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan väliselle alueelle. Myös muutamia muita, pienempiä tihentymiä esiintyy.

1800-luvulla ja 1900-luvun puolessa välissä järjestäytynyt pyynti oli niin kiivasta, että karhukanta romahti. Kanta lähti 1970-luvulla varovaiseen nousuun, ja 1990-luvulla se kasvoi jo vauhdilla. Luonnonvarakeskuksen antamat kannanarviot perustuvat muun muassa petoyhdyshenkilöiden keräämiin havaintoihin. Kannan arviointi on kuitenkin vaikeaa, sillä karhu liikkuu pitkiä matkoja, ja sama eläin saatetaan havainnoida usealla eri alueella.

Karhun metsästys 

Karhu on edelleen arvostettu pyyntikohde. Pyynti on haastavaa ja liha arvokasta. Älykäs eläin väistää taitavasti metsästäjää ja eksyttää koiran. Karhun kaatoon tarvitaan kokemusta paikallisten karhujen elintavoista. Metsästyksen pohjustaminen onkin pitkäaikainen projekti, sillä tiedot karhujen elinalueista ja kulkureiteistä kerätään pidemmällä ajalla.

Karhun pyynti on luvanvaraista. Pentujen kanssa liikkuvaa emoa tai alle vuoden ikäistä yksilöä ei saa ampua eikä ravintoa saa käyttää metsästyksessä houkuttimena.

Karhua pyydetään yleensä pysäyttävien koirien avulla. Sitä voidaan metsästää myös seuraamalla jälkiä itsenäisesti tai koiran avulla. Ajoketjuun perustuva metsästys on vaikeaa, koska karhu kulkee usein myötätuuleen ajajien edellä saaden jatkuvasti tietoa ketjun liikkeistä. Se tekee taitavia harhautuksia niin ihmisille kuin koirillekin. 

Ammuttaessa näkyvyyden tulee olla hyvä ja laukauksen varma, sillä karhu on haavoittuneena erittäin vaarallinen.

Tarkista vuotuiset metsästysajat aina Riistakeskuksen sivuilta.

Kokeile karhun metsästystä Metsästäjäliiton riistalaukaus-simulaattorissa >>

Karhunlihareseptit

Karhusta saa erinomaista riistaruokaa, kunhan vain muistaa kypsentää lihan kunnolla mahdollisen trikiinivaaran vuoksi. Tutkittua ja läpikypsäksi paistettua karhunlihaa on siis turvallista käyttää. Kokeile keittiömestari Ari Ruohon karhunlihaburgeria tai klassista karhuruukkua.