Suomalaisia riistaeläimiä: Tukkasotka

Tukkasotkan (Aythya fuligula) koiras on helposti tunnistettava, pönäkkä vesilintu. Sen mustassa höyhenpuvussa on vitivalkoiset leveät kaistaleet kyljissä ja siivissä. Mustasta päästä erottuvat kirkkaankeltaiset silmät sekä musta "takatukka", josta laji on saanut nimensä. Naaras on ruskea, ja senkin takaraivossa on ulkonevaa "tukkaa".

Elintavat

Tukkasotkaa tavataan koko Suomessa, myös saaristossa ja pienillä luodoilla. 1900-luvun aikana varsin yleiseksi runsastunut lintu viihtyy parhaiten rehevillä järvillä. Pohjoisemmassa tavattavat yksilöt eivät ole yhtä tarkkoja elinympäristönsä suhteen kuin eteläiset lajitoverinsa ja voivat asustella karuissakin vesistöissä.

Tukkasotka parveilee usein lokkien ja muiden lintujen kanssa sekaparvissa. Lokkiyhdyskunnan läheisyys tehostaa petojen havaitsemista, mistä on hyötyä etenkin pesinnässä.

Tukkasotka kuuluu muiden sotkien lailla kokosukeltajiin. Se sukeltaa ravintonsa maksimissaan muutaman metrin syvyisestä vedestä, ja pyydystää lähinnä hyönteisiä ja nilviäisiä. Se käyttää ravinnokseen myös vesikasveja.

Pesintä

Tukkasotka aloittaa pesinnän, kun jäät lähtevät. Naaras tekee melko yksinkertaisen pesän maalle rannan läheisyyteen esimerkiksi niittymättäälle tai ruovikkoon. Pesään sotkanaaras munii tavallisesti 8–11 munaa. Toisinaan tukkasotkat munivat myös muiden lintujen pesiin parantaakseen lisääntymismenestystään. Kesä–heinäkuussa kuoriutuvat poikaset oppivat lentämään vasta parikuisina, joten osa poikasista on sorsastuskauden alettua vielä lentokyvyttömiä.

Syys–lokakuussa tukkasotkat lähtevät muuttomatkalleen, mutta joitain mattimyöhäisiä saatetaan tavata eteläisimmästä Suomesta vielä lumen tulon aikaan. Laji talvehtii yleensä Tanskan salmissa.

Metsästys

Vaikka tukkasotkakanta on suuri, pyydetään tukkasotkia niiden lukumäärään nähden melko vähän. 

Tukkasotkaa pyydetään monen muun vesilinnun tapaan kyttäämällä lentoreittien tai ruokintapaikkojen varrella.

BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto suosittelevat välttämään uhanalaisten riistasorsien metsästystä. Suomen vesilintulajien kannat vähenevät yleisesti, minkä vuoksi metsästys tulee kohdistaa erityisesti sinisorsaan, joka on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa pitkällä aikavälillä runsastunut riistasorsalaji. Sinisorsan lisäksi myös elinvoimaiseksi luokiteltujen tavin ja telkän kannat ovat olleet varsin vakaat, mutta viimeaikaisen taantuman johdosta niitäkin on syytä metsästää harkiten.

Järjestöt muistuttavat, että vesilintumetsällä tarvitaan malttia. Lintu on aina tunnistettava ennen laukausta ja ampumamatka on pidettävä lyhyenä haavakoiden välttämiseksi. Myös noutavan koiran käyttö metsästäjän apuna on ehdottoman suositeltavaa. Lakisääteinen saalisilmoitus on tehtävä meri- ja metsähanhesta, haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, tukkasotkasta, allista, isokoskelosta sekä nokikanasta. 

Katso metsästyajat Riistakeskuksen sivuilta.

Sorsa-reseptit

1. Ari Ruohon sorsapadan resepti on hyvin perinteinen, mutta jutun juju on siinä, että sorsa haudutetaan ylikypsäksi ja liemestä valmistetaan kastike.

2. Savustettu sorsanrinta puolestaan saa savusta kevyesti makua, jonka jälkeen sitä sivellään hunajalla ja karviaisilla. Kasvikset ovat annoksessa ikään kuin lämmin salaatti.

3. Markus Maulavirran rose-sorsanrinta valmistuu nopeasti ja maistuu ensikertalaiselle sorsanmaistajallekin.

4. Padassa haudutetun sorsan kaveriksi tarjotaan aina onnistuva kastike ja haudutettua punakaalia.

Jahti-ilta-podcast: Mitä metsästäjien tulisi muistaa sorsajahtien alkaessa?

Asiantuntijana toimii Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.Vastaamme podcastissa meille lähetettyihin kysymyksiin ,mm. eri sorsalajien kannan kehityksestä, sorsien ampumisesta ruokinnalta ja vesialueiden omistusoikeuksista.