Olut on riistaruoalle sopiva vaihtoehto – mauksi tai juomaksi

Teksti: Kai Tikkunen  Valokuvat: Kai Tikkunen ja Antonin Halas  05.01.2021
Mallaskuun panimon toimitusjohtaja Ville-Petteri Salomäki.
Mallaskuun panimon toimitusjohtaja Ville-Petteri Salomäki.
Olut on oiva ruokajuoma, varsinkin kun malttaa sukeltaa syvemmälle oluiden monipuoliseen maailmaan. Lisäksi se taipuu mainiosti myös ruoanlaittoon. Riistalle sopivia oluita on useita, ensin kannattaa määrittää ruoka mitä on tekemässä ja sen jälkeen olutlaatu.

Keittokirjoissa ja ravintoloissa annetaan tarkkoja viinisuosituksia, mutta oluen ystävälle suositellaan yleensä ytimekkäästi kaljaa. Oluttyyppejä on valtava kirjo, joten maltaisiin vaihtoehtoihin voisi kuitenkin panostaa. Vuoden 2021uutuutena Metsästäjäliiton oma Metsästäjä-juhlaolut

 

Juomavalinnat tehtävä kokonaisuuden mukaan

Alkon oluthyllyllä valintaa helpottavat symbolit, mutta ikävä kyllä kaikki riista on sullottu saman symbolin alle. Vanhasta hirvisonnista valmistettu vahva pata kaipaa kuitenkin erilaiset ruokajuomat kuin kevyt kyyhkysalaatti. Juomavalinnat on tehtävä kokonaisuuksien mukaan.


Tuhdimpi olut tuhdimmalle ruoalle

Oluen ja ruoan yhdistämiseen liittyy muutamia nyrkkisääntöjä, joita valottaa Mallaskuun panimon toimitusjohtaja Ville-Petteri Salomäki

– Ruokajuoman valintaa ohjaavat oluen runko ja katkeruus, Salomäki toteaa. 

– Yleensä mitä vahvempi ja tummempi olut, sitä voimakkaampi on oluen runko. Voimakas humalointi puolestaan tuo olueen kuivan puraisun, joka tuntuu kielen takaosassa.

Katkeron määrää kuvaa European Bitterness Unit (EBU), jonka asteikko liikkuu vehnäoluen alle kymmenestä EBU:sta aina Double IPA:n yli sataan EBU-yksikköön.

Voimakkaampi riistan maku kaipaa voimakkaampirunkoista olutta. 

– Esimerkiksi miedonmakuisen kyyhkyn kanssa sopii vaikkapa raikas pils tai Golden Ale, Salomäki sanoo. 

Metsäkanalinnuille vaihtoehtona voisi olla American Brown Ale, ei liian paahteinen, mutta runkoa on enemmän. 


Katkeraa olutta rasvaiselle lihalle

Nuoren hirven kanssa Amber Ale on yleispätevä valinta. Mutta vanhemmasta hirvestä tehty paisti on herkullista vaikkapa stoutin tai portterin kanssa.

Mitä rasvaisempaa liha on, sitä katkerampi olut saa olla. Myös mausteiset ja varsinkin tuliset maut suosivat katkerampia oluita, kuten American Pale Alea tai Indian Pale Alea. 

– Todella rasvaisen ja tulisen villisikapadan kyytipoikana voisi ajatella voimakkaasti humaloitua Black IPAa, Salomäki toteaa. 

Savustetun ruoan kanssa bitter voi olla savuoluita parempi vaihtoehto. Oluen liian voimakas savuisuus vie ruoasta savun makua, mikä yleensä ei ole toivottu lopputulos. Miedosti savunmakuinen olut on hyvää esimerkiksi hampurilaisten kanssa, kun taas vahvasti savuisten oluiden kanssa maistuvat vaikkapa voimakkaasti maustetut makkarat. 

Makea BBQ-kastike tarvitsee jonkin verran katkeruutta tasapainottamaan kokonaisuutta. Esimerkiksi American Pale Ale tai bitter sopii hyvin grillikyljelle tai grillikastikkeella kruunatulle hampurilaiselle.


Kokonaisuus ratkaisee

Pelkän pääraaka-aineen pohjalta ei kannata tehdä juomavalintoja, vaan on mietittävä kokonaisuutta.

  • Liha voi olla vähärasvaista, mutta kermaperunoiden ja runsaan kastikkeen kanssa kokonaisuudesta tulee niin tuhtia, että kaivataan katkeruutta. 
  • Raikkaiden kasvisten kanssa paremmin toimii pehmeämpi ja tummempi olut, esimerkiksi stout.
  • Jos liha on vaaleaa, olut voi olla vähemmän voimakas, esimerkiksi mieto stout tai vaaleampi olut.
  • Jos chiliä laittaa ruokaan ronskimmin, tarvitaan taas lisää katkeruutta. 

 

Olut toimii myös ruoanlaitossa

Oluella kannattaa maustaa ja marinoida kokin lisäksi myös ruokaa. Päänvaivaa kokille asettaa se, että usein reseptissä lukee pelkästään ”pullollinen olutta”. On maun kannalta melko ratkaisevaa, mitä ruokaan lorauttaa.

Olut sopii erinomaisesti vaikkapa pataruokiin, marinadeihin ja kastikkeisiin. Punaviinin voi korvata usein tummalla oluella, mutta niistäkin löytyy voimakkaampaa ja miedompaa, makeaa sekä kuivaa. Koffin portteri on usein käytetty klassikko, jonka kanssa harvemmin menee pata pilalle.

Todistetusti toimivaa oli myös kauriin marinointi belgialaisessa kirsikkaoluessa, joka antoi yrttien kera todella herkullisen säväyksen. 

Voimakkaanmakuisen riistan marinadissa voi hyvin käyttää voimakkaasti humaloitua olutta. Kastikkeissa olut lisätään yleensä vasta lopuksi kokoon keitettäessä, ettei katkeruus korostu.

 

Makumieltymykset kunniaan

Oluen valinta voi tämän jutun jälkeenkin vaikuttaa haastavalta. Suurin painoarvo on kuitenkin omilla mieltymyksillä. Kannattakin puntaroida, että mistä oluesta tykkään?

Jos et voi sietää akkuhappomaisen katkeria oluita, niin tuskin vahvasti humaloitu IPA ateriaasi parantaa. Mutta kun astut olutmaailmaan avoimin mielin, niin huomaat, että makumieltymykset kehittyvät. 

Välillä uusien makujen metsästäjä pettyy, mutta usein yllättyy iloisesti. Ja silloin kokeileminen on palkitsevaa. Oluttyypeistä saa nykyisin hyvin tietoa netistä, ja hyviä kirjojakin löytyy. 

Metsästäjä-juhlaolut on nyt kaupoissa. (Kuva: Antonin Halas)

Juttu on julkaistu Jahtimediassa ensimmäisen kerran helmikuussa 2019.

Info
Lyhyt olutsanasto

Ale: Yleisnimitys pintahiivaoluelle, joka on käynyt suurin piirtein huoneenlämmössä ale-hiivalla. 
APA, eli American Pale Ale: Hedelmäinen ja sitruksisen humalainen pintahiivaolut, aromiltaan IPA:a kevyempi.
Bitter: Kuiva, voimakkaammin humaloitu mieto olutlaji.
Golden ale: Mieto, hieman maltainen, matalasti humaloitu ja maultaan hieman voimakkaampi kuin lager. 
IPA, eli India Pale Ale: Sitruksisen ja havumaisen tuoksuinen, voimakkaan katkera mutta hedelmäinen pintahiivaolut. 
Lager: Yleisnimitys pohjahiivaoluille. Vaalea lager on maailman myydyin oluttyyppi. Se on kevyt, raikas ja yleensä miedosti humaloitu. Tummassa Lagerissa on paahdettuja maltaita antamaan väriä ja makua.
Lambic: Belgialainen erittäin hapan olut, joka toteutetaan villihiivoilla ja mikrobeilla. Maustetaan usein esimerkiksi kirsikoilla tai vadelmilla.
Pils: Tšekeissä kehitetty vahvemmin humaloitu lager-olut. 
Portteri: Paahteisen maltainen tumma tai jopa musta ale, jossa on suklainen tai kahvinen vivahde.
Stout: Voimakkaan paahtomaltainen olut, jonka väri vaihtelee mustasta tummanruskeaan. Maku on yleensä katkera ja siinä on häivähdys karamellia, kitkerää suklaata tai kahvia.