Pärjäätkö seuraavat 72 tuntia itsenäisesti?

Teksti: Kirsi Färm  25.03.2022
nuotioruokaa
Metsästäjällä on usein hyvät taidot kokkailla ilman sähköä. Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.
Jos juuri nyt katkeaisivat sähköt, lakkaisi vedentulo tai kuljetusyhtiöt menisivät lakkoon, miten sinun ja perheesi kävisi? Jos pystyt huolehtimaan omasta ja läheistesi perustarpeista katkojen ja häiriötilanteiden aikana, olet huolehtinut kotitaloutesi varautumisesta.

Talven lumikaaokset katkaisivat sähköt monelta paikkakunnalta. Koronapandemia kaatoi väkeä petiin eikä kauppaan ollut silloin asiaa. Entä muistatko vielä Nokian vesikriisin, jolloin juomavesi oli kokonaan tai osittain käyttökiellossa lähes kolme kuukautta

Yhteiskunnassa voi tapahtua erilaisia tilanteita, kuten lakko, suuronnettomuus, pitkittynyt vesi- tai sähkökatkos, tavaroiden jakeluhäiriö ja niin edelleen, joiden vuoksi esimerkiksi sähkönjakelu, vesi- tai ruokahuolto häiriintyy tai keskeytyy täysin.

Yhteiskunnasta huolehtiville viranomaisille tulee häiriötilanteiden aikana runsaasti tehtävää, minkä vuoksi sinulla tulisi olla mahdollisuus selviytyä kolme vuorokautta itsenäisesti ilman sähköä, lämpöä, vettä ja ruokaa, kunnes yhteiskunta saadaan taas pyörimään normaalisti.

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Tiedätkö siis mitä tehdä, jos maksukortti ei  toimi, jääkaappi ja pakastin lämpenevät, kodin lämpötila laskee tai WC:tä ei voi vetää? 

Mikä kotivara on?

Kotivara on riittävä jemma muun muassa ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Se ei ole erillinen hätävarasto, joka unohdetaan kaapin perälle, vaan tuotteita, joita käytetään ja kierrätetään koko ajan. Kotivaraksi kannattaa varata siis vain sellaisia ruokia, joita käytät myös normaalisti.

Kotivaraan kuuluu:

  • Vesiastiat (puhtaat ja kannelliset)
  • Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
  • Lemmikkien ruokaa 

Lisäksi kotona olisi hyvä olla

  • Paristoilla toimiva radio ja paristoja
  • Paristoilla toimiva taskulamppu ja paristoja
  • Täysi varavirtalähde esimerkiksi puhelimen lataamista varten
  • Retkikeitin ja tulitikut
  • Käteistä rahaa
  • Välttämättömät lääkkeet
  • Joditabletteja 
  • Hygieniatarvikkeet 
  • Ensiaputarvikkeet
  • Käsisammutin/sammutuspeite

Miten metsästäjät varautuvat?

Metsästäjiltä löytynee paljon kotivaraa ja varusteita jo ilman varsinaista varautumistakin keskivertokaupunkilaista enemmän.

Ruoka

Pakastin on usein täynnä lihaa. Sähkökatkon sattuessa ruoan pilaantumisvaara on tietysti ilmeinen, mutta mitä täydempi pakastin on, sen kauemmin se säilyy kylmänä, mikäli kantta ei availla. Sulaneista pakasteista jääkaappikylmiä voi vielä käyttää. Lihan täytyy olla silloin kuitenkin alle +2 asteista. Ilma- ja savukuivattu liha sekä säilöminen purkissa pidentävät lihan käyttöaikaa. Steriiliksi kuumennettu sisältö säilyy pitkään, kun purkki on ehjä ja avaamaton. Älä käytä pullistunutta tai ruostunutta säilykettä! Palvattu tai savustettu liha säilyy kylmässä muutaman viikon.

Ruoanvalmistuvälineet

Metsästäjiltä löytyy monta erilaista tapaa valmistaa ruokaa ilman sähköjä. Nuotio, erilaiset grillit ja retkikeittimet toimivat häiriötilanteessa erinomaisesti - muista vain hankkia kaasua tai muuta polttoainetta varastoon etukäteen.

Elintarvikkeet

Metsässä lähes tärkeintä ovat eväät. Siksi metsästäjilta löytyy jos jonkinmoista kuivaruokaa patukoiden, pikakahvin ja muonapussien muodossa. Parhaimmillaan ne vaativat valmistuakseen vain kuumaa vettä. Myös erilaiset säilykkeet, kuivatut pähkinät ja hedelmät, nuudelit ja hiutaleet säilyvät hyvin. Kuivalihaa voi valmistaa tällä Markus Maulavirran yksinkertaisella reseptillä.

Muista myös metsästyskoiran ruoka! Ihmisravinnoksi kelpaamattomilla sulaneilla lihapakasteilla voi ruokkia vielä koiran.

Varusteet

Metsästäjät hallitsevat lämpimän kerrospukeutumisen - tapahtuuhan suurin osa harrastuksessa kylmän pakkaskauden aikaan ulkona. Sähkökatkon aikana sisätilat voivat viilentyä nopeastikin. Silloin kaikki lämpimät metsästystakit, toppahousut, karvalakit, kynsikkäät ja villakerrastot tulevat tarpeeseen. 

Yön yli nukkuu hyvin makuu- ja passipusseissa vilttien alla, jos lämmitys ei toimi. 

Metsästäjiltä löytyy arsenaali erilaisia paristoilla ja akuilla toimivia valonlähteitä. Olettaen tietysti, että akut on ladattu ja paristoja löytyy kätköistä. Sähkökatkon aikana kaikki otsa- ja taskulamput ovat tarvittavia varsinkin talviseen aikaan. Onhan kaikki varavirtalähteet ladattuina?

Reseptejä sähköttömään kokkailuun

Jahtimediassa ollaan varauduttu kokkaamaan nuotiolla ja grillissä. Olemme koonneet monta hyvää riistareseptiä, joiden valmistamiseen ei tarvita sähköä. Muista kuitenkin ottaa nämä reseptit talteen etukäteen - tähän artikkelinlukulaitteellesi ei katkon aikana välttämättä tule virtaa!

Kaurisresepti nuotiolla: Ensin grillataan yrttivoifileet. Fileiden jälkeen tulisille hiilille pääsevät pestyt juurekset, jotka nakataan nuotioon rohkeasti kuoret päällä.

Lihan savustaminen: Keittiömestari Markus Maulavirta kertoo niin lämmin- kuin kylmäsavustamisen periaatteista. Savustaminen antaa lihalle hyvän aromin ja pidentää sen käyttöaikaa.

Riistakeitto: Aina onnistuvan lihakeiton voi tehdä joko hirven tai peuran lihasta.

Sydänkäristys: Sisäelimet ovat ravintorikkainta osaa eläimestä. Kyytiin pottumuusia ja puolukkahilloketta.

Rump steak ja hiilikasvikset: Vannoutuneille pihvinpurijoille Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho suosittelee kokeilemaan välillä hieman erikoisempaa lihan leikkaustapaa ja jakaa samalla riistalihaan sopivat grillausvinkkinsä.

Mehevät kaurisburgerit grillissä: Kun maltat odottaa hiillosta, pihvistä tulee mehevä.

Markus Maulavirta kokkaa nuotiolla riistaa - katso video

Nappaa videolta reseptit ja klikkaa linkkiä siirtyäksesi oikeaan kohtaan:

Kun itse olet varautunut häiriötilanteeseen, miten voisit silloin auttaa myös naapuria?

Info
72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille.

Lue lisää ja tarkemmat vinkit häiriötilanteisiin 72-tuntia -koulutuksen sivuilta >> 72tuntia.fi

Metsästäjäliitto kuuluu Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikuntaan, joka on osa huoltovarmuusorganisaation elintarvikehuoltosektoria.