Suomalaisia riistaeläimiä: Valkohäntäpeura

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) on Pohjois-Amerikasta tuotu laji, jonka amerikansuomalaiset toimittivat lahjaksi Suomen Metsästäjäliitolle vuonna 1934. Tarkoituksena oli antaa isänmaalle riistalajiksi kaunein eläin, joka uudesta kotimaasta löytyi.

Suomeen saatiin neljä naarasta ja yksi pukki. Ne siirrettiin Laukon kartanon maille, ja kanta alkoi kasvaa. Vuosituhannen loppuun mennessä valkohäntäpeurasta oli tullut lihamäärässä mitattuna maan toiseksi tärkein riistaeläin. Meidän kantamme edustaa valkohäntäpeuran kookkainta alalajia, joten eläimistä saadaan myös hyvin lihaa.

Laji on sopeutunut Suomen oloihin hyvin. Valkohäntäpeurakannan menestyksekäs lisääntyminen ja levittäytyminen aiheuttaa merkittäviä tuhoja tieliikenneonnettomuuksina sekä maatalouden vahinkoina. Suurin osa tieliikenteen riistaonnettomuuksista tapahtuu valkohäntäpeurojen ja ajoneuvojen törmäyksissä. Lue, miten Alastaron metsästysseurassa etenkin nuoret ovat innostuneet peuranmetsästyksestä.

Valkohäntäpeuran elintavat

Valkohäntäpeura on suurehko sorkkaeläin, joka hyödyntää monipuolisesti ruohoja, heiniä, lehtiä ja marjoja. Myös viljelyksillä se viihtyy. Sen voi tavata laiduntamasta hämärän aikaan. Elinympäristökseen valkohäntäpeura valitsee mieluiten maaston, josta löytyy peltoa ja suojaa tarjoavaa pensaikkoista sekametsää. 

Talveksi valkohäntäpeura kerää rasvaa, joka auttaa sitä selviämään karulla talviravinnolla. Se elää Suomessa sopeutumiskykynsä äärirajoilla, sillä se joutuu kaivamaan talviravintonsa lumen alta. Se ei pysty käyttämään puumaista ravintoa, eivätkä sen kapeat sorkat kanna hangella. Valkohäntäpeuran menestyksekäs talvehtiminen perustuu riistanruokinnan hyödyntämiseen.

Valkohäntäpeuralla on kesäisin punaruskea ja talvisin ruskeanharmaa turkki, jossa on valkeaa muun muassa kaulassa, vatsassa ja raajoissa. Laji on saanut nimensä selvästi erottuvasta hännästään ja valkeasta peräpeilistään, joka näkyy hyvin eläimen loikkiessa karkuun. Naaras on jonkin verran urosta pienempi, eikä sillä kasva sarvia.

Lisääntyminen

Valkohäntäpeurat ovat tavallisesti hiljaisia, mutta kiima-aikana ne voivat röhkiä ja päästellä monia muitakin äännähdyksiä.

Pukkien mittelöt naaraista alkavat jo hyvissä ajoin ennen marraskuun lisääntymisaikaa. Urokset kalistelevat sarvia yhteen lyhyissä, mutta kiivaissa otteluissa. Voitokkaimmat pukit pääsevät parittelemaan naaraiden kanssa.

Naaras kantaa seitsemän kuukautta ja synnyttää toukokuussa kahdesta neljään pientä, täplikästä vasaa.

Valkohäntäpeuran metsästys

Valkohäntäpeuran pyyntiin vaaditaan pyyntilupa ja ampumakoe. Seuruemetsästys vaatii lisäksi metsästyksenjohtajan sekä ja turvaoranssit huomioliivit ja -päähineen, sekä vähintään 500 hehtaarin alueen. Peuranmetsästyksessä voi käyttää hyväksi montaa eri metsästystapaa. Lue lisää erilaisista metsästysmuodoista.

Peuran kyttääminen riistapeltojen ja ruokintapaikkojen äärellä on tehokas pyyntimuoto. Lisäksi se mahdollistaa suunnitelmallista kannanhoitoa hyödyttävän valikoinnin. Peuraa voi kytätä esimerkiksi metsästysjousella, joka tosin vaatii hyvää ennakkosuunnitelmaa.

Valkohäntäpeuraa metsästetään myös ajavaa koiraa käyttäen. Laki rajoittaa hirvieläinten ajoon käytettävien koirien säkäkorkeudeksi enintään 39 cm. Lue lisää erilaisista metsästyskoirista.

Katso valkohäntäpeuran metsästyajat Riistakeskuksen sivuilta.

Kokeile valkohäntäpeuran metsästystä Metsästäjäliiton riistalaukaus-simulaattorissa >>

Valkohäntäpeuran reseptit

Peuranliha on loistava raaka-aine, ja koska se on maultaan aika mietoa, liha sopii pohjaksi moniin eri resepteihin. Wallenberg on hiukan hienostuneempi tapa käyttää jauhelihaa.

Peura tartar vie kielen mennessään, mutta jos raakuus arveluttaa, voi lihan pinnan kevyesti grillata, jolloin annoksen ulkonäkö ei ole enää niin alkukantainen.

Riimipeura valmistuu kuin itsestään pakastimessa, mutta vaatii tuoreen peuranpaistin. 

Peuran sisäelimistä saa kelpo aterian vaivattomasti ja nopeasti. Kokeile grillattua peuransydäntä tai peuranvasan maksaa.