Miten valita harrastukseen sopivin metsästyskoira?

Teksti: Erja Pekkala  Valokuvat: Pekka Rousi  09.03.2021
Koiran kanssa metsästys on eettistä, tehokasta ja ennen kaikkea - hauskaa! Kuva: Pekka Rousi
Koiran kanssa metsästys on eettistä, tehokasta ja ennen kaikkea hauskaa!
Metsästyskoira valitaan sen mukaan, mitä sen kanssa halutaan metsästää. Rotuja riittää moneen eri tarpeeseen. Linkeistä löydät lisätietoa roduista.

Tässä artikkelissa

Meillä Suomessa on erityinen koirametsästyskulttuuri, jonka vuoksi täällä käytetääm metsästyksessa montaa eri rotua. Suomessa on käytetty koiraa apuna metsästyksessä jo vuosituhansien ajan. Lue lisää koirien alkutaipaleesta Suomessa.

Suomessa on koirarotuja eniten koko maailmassa. Näistä metsästyskoirarotuja on noin vajaa sata erilaista. Osa koirista on hyvin perinteisiä ja puhtaasti metsästyskäytössä olevia, kuten esimerkiksi

Osa roduista on jakaantunut selkeästi käyttölinjaisiin ja näyttelylinjaisiin, kuten esimerkiksi kaikkien rotujen listalla kärkisijaa pitävä labradorinnoutaja ja monet muut noutajat, seisojat ja terrierit.

Suomen Kennelliiton julkaiseman rekisteröintitilaston mukaan vuonna 2020 kymmenen suosituinta metsästykseen käytettyä koirarotua olivat

Vuonna 2020 ainakin 83 000 metsästyskoiraa lähti syksyllä metsälle.

Kaksi unkarinvizslaa riistanoudon harjoitustilanteessa. Rotutyypillisen käyttäytymisen vahvistaminen on koulutuksessa tärkeää. Kuva: Kirsi Färm

Metsästyskoiran valinta käyttötavan mukaan

Koiraa harkitsevan kannattaa lähteä pohtimaan rotua sen mukaan, mitä riistaa pääasiassa on tarkoitus metsästää. Rodut on jaettu roturyhmiin käyttötarkoituksensa mukaisesti.

  • Ajokoirat jäljittävät riistaa pitkiäkin matkoja ja ajavat sitä haukkuen.
  • Mäyräkoirilla saa ajattaa jäniksiä, kettuja, peuroja, metsäkauriita sekä hirviä.
  • Pystykorvat pysäyttävät suurriistan haukkuen tai kiinnittävät linnun huomion itseensä haukkumalla.
  • Kanakoirat ilmoittavat seisonnallaan riistan sijainnin ja nostavat linnun tai pienriistan liikkeelle.
  • Karkottava koira karkottaa riistan ja se saa seurata sitä kuuluvalla ja runsaalla haukulla.
  • Noutajat ja spanielit tuovat pudotetun saaliin ohjaajalleen.
  • Pienet terrierit yleisimmin työskentelevät pienpedoilla luolastoissa.

Suurpetojahdissa käytetään yleisesti ajokoirista suomenajokoiraa, amerikankettukoiraa, venäjänajokoiraa tai plottinajokoiraa. Pystykorvista useimmin karhujahtiin lähtevät laikat, jämtlanninpystykorva, karjalankarhukoira tai harmaa norjanhirvikoira. Pienemmistä roduista myös suomenpystykorvista sekä pohjanpystykorvista löytyy menestyksekkäitä suurpetojen haukkujia.

Liikenteessä loukkaantuneen eläimen jäljestämiseen käytetään hyvin monia eri rotuja. Lue lisää suurriistavirka-aputehtävissä käytettävästä verijälkikoirasta, joka jäljitti loukkaantunutta villisikaa. Verijälkikoira on haavoittuneen eläimen jäljestämiseen koulutettu koira, jonka täytyy pystyä seuraamaan jälkeä haastavissakin olosuhteissa.

Bretoni on niin kutsuttu kaiken viljan koira. Rotu seisoo riistaa sekä noutaa sitä vedestä.

Metsästyskoiran koulutus

Keräsimme neuvoja ja kokemuksia eri rotuisten metsästyskoirien kouluttamisesta.

Kansalliskoiramme suomenpystykorvan juuret juontavat historiassamme kauas ja sen tehtävänä on ollut tuoda ruokaa pöytään ja turkiksia lämmikkeeksi. Se kykenee parhaimmillaan haukkumaan linnut, hirvet, karhut, jänikset, näädät, ketut ja jopa hylkeet.

Matala terrieri voi olla oiva apu sorkkaeläinjahdissa tai se voi noutaa lampeen pudotetut sorsat.

Kasvattajat ottavat kuitenkin jalostuksessa huomioon myös koirilla kilpailemisen roduille suunnatuissa metsästyskokeissa sekä metsästäjien mieltymyksen tietylle riistalle ja senpä vuoksi pentueet ovat enimmäkseen suunniteltu tietyn riistan metsästystä silmällä pitäen.

Vaikka metsästyskoiraroduilla on yleisimmin tunnetut käyttöominaisuudet, on silti monissa roduissa yksilöitä, jotka ovat niin sanottuja kaiken viljan koiria tai ne toimivat jollekin riistalle, mikä ei ole kyseiselle rodulle tyypillisintä. Esimerkiksi pieksämäkeläinen suomenajokoira Riku haukkuu ilvestä.

Lue myös, miten metsästysryhmä Team Karhukoplalle käy rotu kuin rotu – kunhan koira toimii.

 

Metsästyskoirat maailmalla

Ruotsalainen Lina metsästää viiriäiskoiralla, joka on riistaa ylösajava koira. Ruotsissa viiriäiskoira ajaa ja jäljittää kaurista, kettua ja jäniselämiä. Koiraa käytetään lisäksi villisian jäljestämisessä.

Pohjois-Englannissa, lähellä Skotlannin rajaa asuu pariskunta, joista mies toimii paikallisena riistanhoitaja ja vaimo kasvattaa ja kouluttaa metsästyskoiria. Työkoiralaumaan kuluu neljä labradorinnoutajaa, labradorin ja karkeakarvaisen saksanseisojan sekoitus, springerspanieli, karkeakarvainen unkarinvizsla, terrieri ketunmetsästykseen sekä brittiläinen lurcher, jota käytetään kärpän, lumikon ja jäniseläinten pyynnissä. Lue, millaista arkea Tasha ja Chris viettävät metsästyskoirien kanssa.

 

Katso video: pystykorvat metsästyskoirina

 

Liity jäseneksi Metsästäjäliittoon

Liity jäseneksi

Metsästäjäliitto on suomalaisen metsästyksen tietotaidon koti. Sen ovet ovat auki kaikille metsästäjille, metsästyksestä kiinnostuneille ja suomalaista eräkulttuuria arvostaville.

Metsästäjäliitto tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen tekemiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen sekä luonnonläheiseen elämäntapaan. Jäsenenä saat tietoa, taitoa ja edunvalvontaa sekä yhteisöllistä toimintaa samanhenkisten ihmisten kesken.

Liity sinäkin jäseneksi >>